Laitilan lukion ykkösten retkipäivä mallia 2010 suuntautui erääseen Suomen historiallisesti tärkeimpään kaupunkiin, Turkuun.
Koululta bussi otti suunnan kohti Turun sataman lähistöä, josta löytyy vuonna 1999 perustettu valtakunnallinen merenkulun ja merivoimien historian erikoismuseo, Forum Marinum. Rakennus itsessään on vanha punatiilinen valtion ja Osuuskaupan viljamakasiini, joka on näin myöhemmin löytänyt hieman erilaisen käyttötarkoituksen. Forum Marinumissa on esillä Suomen laivaston ja Lounais-Suomen merenkulun historiasta kertova perusnäyttely, sekä talvisodan aikaisesta sotamerenkulusta kertova näyttely. Oppaat kertoivat eri alusten ja esineistön historiaa ja käyttötarkoituksia, sekä itse museon historiaa. Forum Marinumin aluskokoelmiin kuuluvat mm. kuuluisa Suomen Joutsen, tykkivene Karjala, sekä miinalaiva Keihässalmi.
Seuraavaksi matka suuntautui kävellen kohti Turun linnaa, yhtä Turun merkittävimmistä nähtävyyksistä. Linnan historia johtaa taaksepäin jo miltei 800 vuotta, jolloin paikalle on tiettävästi muodostunut sotilasleiri. Kun oli päästy sisään linnaan, ryhmämme jaettiin puoliksi ja oppaat veivät ryhmiä läpi linnan lukuisten käytävien, kerrosten ja huoneiden samalle kertoen linnan rakennushistoriasta ja taisteluista sekä henkilöistä, joita linna on nähnyt vuosisatojen aikana. Nykyään linnassa toimii mm. kappeli, josta on tullut todella kysytty paikka häitä varten.
Kun linna oli käyty läpi, bussi matkasi kohti Turun keskustaa. Ohjelmassa oli tunnin verran vapaa-aikaa, joten sen sai käyttää vapaasti kierrellen kaupungilla. Tunnin kuluttua kaikkien palattua linja-autolle, alkoi matka takaisin kohti Laitilaa.
Teksti: Frans L.
Laitilan lukion kakkoset vierailivat retkipäivänä perinteiseen tapaan Tampereella. Vierailukohteina olivat Hiekan taidemuseo ja Tampereen tuomiokirkko. Käytiinpä retken päätteeksi myös Koskikeskuksessa.
Aamuauringon paistaessa kauniisti ja raikkaan ilman vallitessa saavuimme ensimmäiseen kohteeseemme, Hiekan taidemuseoon. Heti pihalla saattoi huomata, ettei kyseessä ollut mikään pieni rakennus, johon olisi yritetty väkisin kerätä joitakin Kustaa Hiekkaan liittyviä esineitä. Rakennus, jonka Kustaa Hiekka itse jo aikoinaan rakennutti varta vasten museoksi, oli yhtä jylhä sisältä kuin ulkoakin. Ilmassa oli suuren ja hienon museon tuntua heti eteisessä, kun meidän piti laittaa muoviset kengänsuojat tallustimiemme päälle.
Tutustuimme oppaiden johdolla kahdessa eri ryhmässä Suomen vanhimman yksityisen museon esineistöön. Heti kierroksen alettua saimme huomata, miten valtava Hiekan taidekokoelma, jossa on mukana lisäksi yhden hänen hyvän ystävänsä esineistöä, oikeasti on. Samalla huomasimme, miten pieni tietämyksemme oman kylän kasvatistamme olikaan.
Kustaa Hiekka oli ahkera matkamies, mikä näkyi olennaisesti museon kokoelmissa. Erilaisia esineitä oli peräisin niin Venäjältä, Kiinasta kuin Japanistakin. Esillä oli barokki- ja uusrokokootyylisiä huonekaluja, norsunluusta valmistettuja koristeita, hopeisia ja kultaisia astiastoja ja tunnettujen suomalaisten maalaamia tauluja. Yksi näyttelyn mieleenpainuvimmista esineistä oli varmasti lasikuvun alla esillä ollut oikea muumion käsi. Näyttelysaleja kiertäessään sai vain koko ajan varoa, ettei vahingossakaan rikkonut mitään arvokasta.
Näyttely oli laaja ja mielenkiintoinen kokonaisuus, jonka parissa olisi saanut aikaa kulumaan enemmänkin. Vaan aikataulumme oli armoton, ja tuomiokirkko odotti jo meitä. Näyttely ehti kuitenkin hälventää sitä harhaluulojen ja tietämättömyyden usvaa, joka verhoaa Kustaa Hiekkaa ainakin omalla kohdallani. Tavarat ja henkilöt ikään kuin heräsivät henkiin hyvien oppaiden valottaessa niiden taustaa. Ironista kyllä, että oppiakseen oman paikkakunnan miehestä, oli tällä kertaa mentävä merta edemmäs kalaan.
Taidekokoelmista siirryimme linja-autolla monia yksisuuntaisia katuja pujotellen Tampereen tuomiokirkolle. Vaikka kyseessä oli museoon verrattuna aivan eri tarkoitukseen pystytetty rakennus, oli kirkon taiteellinen anti yhtä lumoava. Vuosina 2005–2007 kirkon peruskorjaukseen uponneet yli seitsemän miljoonaa euroa eivät olleet menneet hukkaan, minkä näki jo kirkon julkisivusta. Ulkoapäin katsottuna pyhä paikka näytti linnamaiselta rakennukselta, jonka olisi saattanut uskoa rakennetun vasta äskettäin.
Kirkon sisällä istuimme alas kuuntelemaan paikallisen kirkon parissa työskentelevän miehen opastusta. Puuduttavan kirkkohistorian sijaan kuulimme yllättäen tuomiokirkon taidehistoriasta, mikä oli erittäin mielenkiintoista ja ymmärrettävää, sillä ovathan kirkon taideteosten takana itse herrat Hugo Simberg ja Magnus Enckell. Näimme siis omin silmin Suomen taidehistorian merkittäviä teoksia, kuten Simbergin Kuoleman puutarhan ja Haavoittuneen enkelin, sekä Enckellin Ylösnousemuksen. Ainoana miinuspuolena esittelyssä oli se, ettemme kierrelleet katsomassa teoksia lähempää, minkä monet olisivat halunneet tehdä.
Syötyämme eväät linja-autossa tuomiokirkon kupeessa matkasimme retkipäivän viimeiseen kohteeseen. Matkamme päättyi rakennukseen, joka on kenties nykynuorille kahden edellä mainitun kohteen rinnalla yhtä tärkeä ”nähtävyys”. Kyseessä oli nimittäin ostoskeskus Koskikeskus. Meillä oli reilu tunti aikaa tehdä ostoksia, ja innokkaimpien haaveihin näytti tarttuneen tavaraa varsin kiitettävästi.
Linja-autoasemalla pakkauduimme kuljettimeemme viimeiseen kerran. Tiedossa oli enää retken tylsin osuus, kun edessä olisi parin tunnin bussimatka. Tai no niin… me muutamat unikeot nukuimme, mutta muuten autossa vallitsi koko paluumatkan ajan iloisen puheensorinan ja äänekkään naurunremakan kirjava sekamelska. Retkipäivä oli jälleen toiminut hyvänä ”välilaskuna” syyslomaan, ja jokainen oli sivistynyt huomaamattaan ainakin vähän.
Teksti: Jarmo U.
Myös abit reissasivat retkipäivänä ja tutustuivat Helsinkiin. Siitä emme saaneet raporttia lehteen.
Kuvat: Johanna A. ja Karoliina V.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti