Ahdistava koulu

Voisiko yläastelainen koulupäiväänsä enää paremmin aloittaa, kun aamulla oppilaitokseen saapuessaan kohtaa äkäisiä ilmeitä, uneliaita haukotuksia tai välinpitämättömiä katseita? Suomi on jo pitkään ollut peränpitäjä WHO:n kansainvälisissä kouluviihtyvyystutkimuksissa. Miksi emme viihdy opinahjoissamme?  

    

Nuorten huonoa viihtyvyyttä todistaa jälleen muun muassa Ylen nettisivuilla 17.8.2009 julkaistu uutinen Suomalaisten kouluviihtyvyys heikko. Kirjoituksessa todetaan koulukokemusten olevan mieluisia valtaosalla oppilaista, mutta silti joka kolmas suhtautuu kielteisesti kouluun. Voin hyvin uskoa sen.

   

 Huonoa viihtyvyyttä selitetään usein surkeilla opettajilla sekä oppilaisiin kohdistuvilla liikavaatimuksilla. Itse yläasteen kokeneena tiedän molempien edellä mainittujen syiden olevan vain huonoja selityksiä. Huonon viihtyvyyden syy löytyy usein oppilaasta itsestään! On totta, että esimerkiksi huonot arkirutiinitottumukset ja kaverit asenteineen vaikuttavat koulujaksamiseen. Koulukiusaaminen taas on ihan eri, vakava lukunsa. Lisäksi luokkien huonolla ergonomialla on oma vaikutuksensa kouluviihtyvyyteen: tuskin ketään enää hymyilyttää, kun on istunut viikon selkä vääränä oman pienen pulpettinsa takana. Huonosta viihtyvyydestä kertovat myös nuorten masentuneisuuden ja psyykenlääkkeiden käytön jatkuva lisääntyminen.

   

Uskon kuitenkin vahvasti siihen, että jos kouluja halutaan muokata viihtyisämmiksi, on lähdettävä liikkeelle yksilöstä itsestään. Ulkoiset ympäristötekijät tulevat sen jälkeen.

    

Yksilön keskeistä asemaa yhtenä kouluviihtyvyyden osatekijänä kuvastavat hyvin älykkyys- ja viihtyvyystestien väliset erot. Samalla kun uutiset kertovat huonosta viihtyvyydestä, komeilee Suomi Pisa-älykkyystestien kärjessä. Viimeksi vuonna 2006 OECD:n järjestämissä osaamisvertailutesteissä Suomen 15-vuotiaat nuoret sijoittuivat kokonaispisteillään ensimmäisiksi 56 muun testimaan oppilaiden joukosta. Huonoa kouluviihtyvyyttä käsitelleessä uutisessa mainitun Ilona Haapasalon väitöskirjatutkimuksen mukaan myönteiset koulukokemukset ovat yhteydessä koulumenestykseen. Jos asia olisi täsmälleen näin, eikö Suomen pitäisi olla Pisa-testien häntäpäässä? Eikö joka kolmannen oppilaan huonon viihtyvyyden pitäisi näkyä jo älykkyystutkimuksissakin?

    

Itse en näe Pisa-tutkimusten tuloksissa ja suomalaisten alhaisessa kouluviihtyvyydessä mitään ristiriitaa, päinvastoin. Erot kertovat pikemmin kaiken olevan kunnossa: kehno viihtyvyys onkin kehnoa suhtautumista opiskeluun. Tutkimukset osoittavat, että kouluun on ennen kaikkea tultu oppimaan, ei viihtymään.

    

Ratkaisu ilmapiirin parantamiseksi löytyy siis yksilöstä itsestään. Oppilaitos on ikään kuin valmiiksi annettu kehys, johon oppilas maalaa taideteoksensa. Yksilön asennoituminen määrää sen, millainen kuvasta muodostuu. Opiskelijan motivaatioon eli inspiraatioon voivat muut yrittää vaikuttaa, mutta useimmin ideat kumpuavat taiteilijasta itsestään. Aina innostus ei ole tullakseen, vaan kun halu luomiseen ja oppimiseen lähtee ihmisestä itsestään, ovat tulokset hedelmällisiä sekä pitkäkestoisia.

    

Miten sitten voi parantaa omaa oppimismotivaatiotaan? Ei ole olemassa kaikille sopivaa yleisratkaisua. Jokainen ihminen on omanlaisensa, myös oppijana. Usein motivaatiotaan voi tosin lisätä asettamalla selkeitä päämääriä, joita kohti pyrkii. Opiskelussa asenne ratkaisee!

   

 Ollessani itse lukiolainen en ole enää havainnut merkkejä huonosta viihtyvyydestä. Tämä selittynee juuri sillä, että lähes kaikilla lukiolaisilla on tiedossaan päämäärä, jota kohti he pyrkivät. Useimmat tiedostavat ne syyt, joita varten he ovat tulleet lukioon opiskelemaan. Yläaste puolestaan on eräänlaista soidinmenoa, jonka aikana nuoret valitsevat mieluisimman opiskelupaikkansa ja –tavoitteensa. Kaikki yhdeksäsluokkalaiset eivät löydä itseään kiinnostavaa jatkopaikkaa vaivattomasti.

    

Yläastelaisen motivoituminen ei ole yhtä helppoa kuin lukiolaisen. Lukiolaista motivoivat eteenpäin hänen omat tavoitteensa, kun taas yläkoululaiselta sisäistä motivaatiota ei välttämättä löydy. Tällöin oppilasta on kannustettava ulkoisen motivaation avulla.

    

Innostuneen nuoren pärjätessä koulussa mahdollinen ahdistuneisuuskin vähenisi koulukiinnostuksen ja hyvän mielen myötä. Nuorten kiinnostusta opiskeluun voitaisiin parantaa lisäämällä taideaineita, jotka koetaan usein lukuaineita miellyttävämmiksi. Kun koululainen kokisi oppimisen iloa jossakin taideaineessa, saattaisi sama innostus motivoida lukuaineiden opiskeluakin. Muita yläastelaisten huonoa viihtyvyyttä ehkäiseviä keinoja olisivat opinto-ohjauksen sekä ennaltaehkäisevän terveydenhuollon lisääminen opetussuunnitelmaan. Näin oppilaat saisivat enemmän tietoa tulevaisuuden mahdollisuuksistaan. Samalla epävarmuuden tunne vähenisi.

    

Huonossa kouluviihtyvyydessä on pitkälti kyse opiskelun ja sen eteen tehtävän työn karsastuksesta. Koulussa kuuluu maistua työnmaku: rakennetaanhan siellä juuri meidän tulevaisuuttamme. Jos oppilaalla jo aamulla kouluun tullessaan on aurinkoinen mieli ja oikea asenne oppimiseen, eivät toisten äkäisimmätkään katseet vaikuta häneen. Tällöin nuori on valmis oman taideteoksensa maalaamiseen, mihin kotimaiset oppilaitoksemme tarjoavat hyvät puitteet.

    

Suomalainen koulujärjestelmä ilmapiireineen on tutkitusti sopiva tällaisenaan. Olkoot opinahjomme siis vastaavaisuudessakin sellaisia, kuin ne nyt ovat: ahdistavia kouluja!  

Teksti: Jarmo U.

          

Retkipäivä 27.10.2010

Laitilan lukion ykkösten retkipäivä mallia 2010 suuntautui erääseen Suomen historiallisesti tärkeimpään kaupunkiin, Turkuun. 

Koululta bussi otti suunnan kohti Turun sataman lähistöä, josta löytyy vuonna 1999 perustettu valtakunnallinen merenkulun ja merivoimien historian erikoismuseo, Forum Marinum.  Rakennus itsessään on vanha punatiilinen valtion ja Osuuskaupan viljamakasiini, joka on näin myöhemmin löytänyt hieman erilaisen käyttötarkoituksen.  Forum Marinumissa on esillä Suomen laivaston ja Lounais-Suomen merenkulun historiasta kertova perusnäyttely, sekä talvisodan aikaisesta sotamerenkulusta kertova näyttely.  Oppaat kertoivat eri alusten ja esineistön historiaa ja käyttötarkoituksia, sekä itse museon historiaa. Forum Marinumin aluskokoelmiin kuuluvat mm. kuuluisa Suomen Joutsen, tykkivene Karjala, sekä miinalaiva Keihässalmi.

Seuraavaksi matka suuntautui kävellen kohti Turun linnaa, yhtä Turun merkittävimmistä nähtävyyksistä. Linnan historia johtaa taaksepäin jo miltei 800 vuotta, jolloin paikalle on tiettävästi muodostunut sotilasleiri. Kun oli päästy sisään linnaan, ryhmämme jaettiin puoliksi ja oppaat veivät ryhmiä läpi linnan lukuisten käytävien, kerrosten ja huoneiden samalle kertoen linnan rakennushistoriasta ja taisteluista sekä henkilöistä, joita linna on nähnyt vuosisatojen aikana. Nykyään linnassa toimii mm. kappeli, josta on tullut todella kysytty paikka häitä varten.

 

Kun linna oli käyty läpi, bussi matkasi kohti Turun keskustaa. Ohjelmassa oli tunnin verran vapaa-aikaa, joten sen sai käyttää vapaasti kierrellen kaupungilla. Tunnin kuluttua kaikkien palattua linja-autolle, alkoi matka takaisin kohti Laitilaa.

Teksti: Frans L.

Laitilan lukion kakkoset vierailivat retkipäivänä perinteiseen tapaan Tampereella. Vierailukohteina olivat Hiekan taidemuseo ja Tampereen tuomiokirkko. Käytiinpä retken päätteeksi myös Koskikeskuksessa.

Aamuauringon paistaessa kauniisti ja raikkaan ilman vallitessa saavuimme ensimmäiseen kohteeseemme, Hiekan taidemuseoon. Heti pihalla saattoi huomata, ettei kyseessä ollut mikään pieni rakennus, johon olisi yritetty väkisin kerätä joitakin Kustaa Hiekkaan liittyviä esineitä. Rakennus, jonka Kustaa Hiekka itse jo aikoinaan rakennutti varta vasten museoksi, oli yhtä jylhä sisältä kuin ulkoakin. Ilmassa oli suuren ja hienon museon tuntua heti eteisessä, kun meidän piti laittaa muoviset kengänsuojat tallustimiemme päälle.

    

Tutustuimme oppaiden johdolla kahdessa eri ryhmässä Suomen vanhimman yksityisen museon esineistöön. Heti kierroksen alettua saimme huomata, miten valtava Hiekan taidekokoelma, jossa on mukana lisäksi yhden hänen hyvän ystävänsä esineistöä, oikeasti on. Samalla huomasimme, miten pieni tietämyksemme oman kylän kasvatistamme olikaan.

    

Kustaa Hiekka oli ahkera matkamies, mikä näkyi olennaisesti museon kokoelmissa. Erilaisia esineitä oli peräisin niin Venäjältä, Kiinasta kuin Japanistakin. Esillä oli barokki- ja uusrokokootyylisiä huonekaluja, norsunluusta valmistettuja koristeita, hopeisia ja kultaisia astiastoja ja tunnettujen suomalaisten maalaamia tauluja.  Yksi näyttelyn mieleenpainuvimmista esineistä oli varmasti lasikuvun alla esillä ollut oikea muumion käsi. Näyttelysaleja kiertäessään sai vain koko ajan varoa, ettei vahingossakaan rikkonut mitään arvokasta.

    

Näyttely oli laaja ja mielenkiintoinen kokonaisuus, jonka parissa olisi saanut aikaa kulumaan enemmänkin. Vaan aikataulumme oli armoton, ja tuomiokirkko odotti jo meitä. Näyttely ehti kuitenkin hälventää sitä harhaluulojen ja tietämättömyyden usvaa, joka verhoaa Kustaa Hiekkaa ainakin omalla kohdallani. Tavarat ja henkilöt ikään kuin heräsivät henkiin hyvien oppaiden valottaessa niiden taustaa. Ironista kyllä, että oppiakseen oman paikkakunnan miehestä, oli tällä kertaa mentävä merta edemmäs kalaan.        

    

Taidekokoelmista siirryimme linja-autolla monia yksisuuntaisia katuja pujotellen Tampereen tuomiokirkolle. Vaikka kyseessä oli museoon verrattuna aivan eri tarkoitukseen pystytetty rakennus, oli kirkon taiteellinen anti yhtä lumoava. Vuosina 2005–2007 kirkon peruskorjaukseen uponneet yli seitsemän miljoonaa euroa eivät olleet menneet hukkaan, minkä näki jo kirkon julkisivusta. Ulkoapäin katsottuna pyhä paikka näytti linnamaiselta rakennukselta, jonka olisi saattanut uskoa rakennetun vasta äskettäin.

    

Kirkon sisällä istuimme alas kuuntelemaan paikallisen kirkon parissa työskentelevän miehen opastusta. Puuduttavan kirkkohistorian sijaan kuulimme yllättäen tuomiokirkon taidehistoriasta, mikä oli erittäin mielenkiintoista ja ymmärrettävää, sillä ovathan kirkon taideteosten takana itse herrat Hugo Simberg ja Magnus Enckell. Näimme siis omin silmin Suomen taidehistorian merkittäviä teoksia, kuten Simbergin Kuoleman puutarhan ja Haavoittuneen enkelin, sekä Enckellin Ylösnousemuksen. Ainoana miinuspuolena esittelyssä oli se, ettemme kierrelleet katsomassa teoksia lähempää, minkä monet olisivat halunneet tehdä.

    

Syötyämme eväät linja-autossa tuomiokirkon kupeessa matkasimme retkipäivän viimeiseen kohteeseen. Matkamme päättyi rakennukseen, joka on kenties nykynuorille kahden edellä mainitun kohteen rinnalla yhtä tärkeä ”nähtävyys”. Kyseessä oli nimittäin ostoskeskus Koskikeskus. Meillä oli reilu tunti aikaa tehdä ostoksia, ja innokkaimpien haaveihin näytti tarttuneen tavaraa varsin kiitettävästi.

    

Linja-autoasemalla pakkauduimme kuljettimeemme viimeiseen kerran. Tiedossa oli enää retken tylsin osuus, kun edessä olisi parin tunnin bussimatka. Tai no niin… me muutamat unikeot nukuimme, mutta muuten autossa vallitsi koko paluumatkan ajan iloisen puheensorinan ja äänekkään naurunremakan kirjava sekamelska. Retkipäivä oli jälleen toiminut hyvänä ”välilaskuna” syyslomaan, ja jokainen oli sivistynyt huomaamattaan ainakin vähän.  

Teksti: Jarmo U.

Myös abit reissasivat retkipäivänä ja tutustuivat Helsinkiin. Siitä emme saaneet raporttia lehteen.

Kuvat: Johanna A. ja Karoliina V.

Erikoisviikko!

Erikoisviikko järjestetään vuosittain syksyn ylioppilaskokeiden aikaan. Kurssit ovat yleensä puolikkaita kursseja. Kurssisisältöjä on eri oppiaineiden yhteydessä, mutta on myös kursseja, joiden sisältö ja tavoitteet eivät liity oppiaineisiin. Tällaisia erilaisia kursseja ovat esimerkiksi survival- selviytymiskurssi, ilmaisutaito ja viittomakieli.

Erikoisviikon kurssit ovat soveltavia ja ne arvostellaan aina suoritusmerkinnällä hylätty/hyväksytty. Poissaoloja ei saa tulla, tai ne korvataan erilaisilla tehtävillä.

Kurssien aiheet suunnitellaan joka vuosi erikseen ja oppilaat pääsevät vaikuttamaan niihin. Abeilla on viikon aikana mahdollisuus osallistua englannin ja ruotsin kertauskursseille, mutta he saavat olla mukana myös muilla kursseilla.

Kokemuksia kursseilta

Erikoisviikon oppimistekniikat -kurssilla perehdyimme kurssin nimen mukaisesti erilaisiin oppimista tukeviin tekniikoihin, pohdimme oppimisen luonnetta ja teimme mielenkiintoisia harjoituksia.

Oppiminen on kokemuksista johtuvaa tietotaidon karttumista ja muuttumista. Kurssilla opimme, miten kartuttaa tietotaitoa, ja mikä on itselle sopiva oppimistyyli ja -tekniikka. Erilaiset oppimistekniikat ovat hyödyllisiä monesta syystä: niiden avulla voi oppia asioita monesta eri näkökulmasta, tekniikoiden vaihtelu auttaa keskittymään ja säilyttämään mielenkiinnon opittavia asioita kohtaan.

Kurssilla totesimme myös, että opiskelu on toisinaan ikävää, työlästä ja kurjalta tuntuvaa. Opimme sen, että oppiminen ja opiskelu eivät ole aina sama asia. Opiskelu voi tuntua kurjalta, jos käytössä on aina samat menetelmät, aihepiiri on epäkiinnostava, olo on väsynyt ja / tai on ”tipahtanut kärryilta”. Oppija voi motivoida itseään itselle sopiviin oppimistavoitteisiin ja siten löytää uudelleen oppimisen ilon.

Suosittelemme kurssia tuleville ykkösille seuraavista syistä. Kurssi on rento ja opettavainen, hyödyllinen, mukava ja monipuolinen. Kurssilta saimme vinkkejä opiskelun tehostamiseen (eli miten pääsemme mielekkäämpiin oppimiskokemuksiin) ja siihenkin, miten kohdata vaikeudet ja epäonnistumiset opiskelussa.
von Wrightiä siteeraten voimme todeta, että oppiminen on tiedon rakentamista yksilöllisesti, ja oppiminen edellyttää pohtimista, oppimaan oppimista, vuorovaikutusta ja aikaa ja työtä!

Teksti: Oppimistekniikat -kurssin opiskelijat

Kurssin opettajana koin oppimisen ja opettamisen iloa. Sain ryhmältä hyviä vinkkejä opetustilanteiden monipuolistamiseen (etten aina pitäisi niitä iänikuisia kalvosulkeisia). Oppimistekniikat kurssin taustana on edeltävän vuoden kurssi ”opi rennoksi ja opi rennosti”. Opettajan toiveena on, että rentoutta korostava kurssi toteutuu ensi vuoden syksyn erikoisviikolla.

Teksti: Kristiina L.

Estetiikka on filosofian osa-alue, joka pohtii mm. kauneuden, rumuuden ja taiteen kysymyksiä. Erikoisviikon kurssilla pohdimme kauneutta ja rumuutta eri aikoina eri kulttuureissa, muodin historiaa ja teimme estetiikasta käytännönläheistä – uskonnon luokan seinällä on ryhmämme toteuttama taideteos muotilehtien naiskuvasta.

Filosofi Kantin mukaan kauneuden kokemus perustuu kykyyn arvioida muotojen maailmaa, ja tuo kokemus herättää mielihyvän tunteen. Kauneuden avulla tyydyttyy ihmisen tarve kokea maailma mielekkääksi.

Filosofien lisäksi sukelsimme korkokenkien, tekokynsien ja meikkaamisen mielenkiintoiseen maailmaan. Saimme nauttia Senni Hirvelän opastuksesta kynsien hoidossa. Kiitos, Senni!

Saimme asiantuntevaa opastusta meikkaamiseen NeaNoorassa, jossa yksi ryhmämme jäsen sai arkimeikin (ja me muut kadehdimme). Kiitos NeaNooran väelle!

Muodin historiaa pohdimme (puku)elokuvien kautta. Muotisuunnittelu on keskeinen osa joidenkin elokuvien sisältöä. Onneksi niin, sillä kauneus saa meidät haltioitumaan.

Kaari Utrio on sanonut, että absoluuttisen kauneuden määreitä on vähän. Nainen on aina ollut kaunis, mutta eri nainen eri aikoina. Ajan mittaan siis kaikki olemme kauniita.

Teksti: Estetiikka -kurssin opiskelijat

Sosiaalityön kurssi tyttöjen suosiossa 

Sosiaalityön kurssille osallistui 14 palveluammateista kiinnostunutta tyttöä. Kurssi alkoi jo ennen erikoisviikkoa Kristiina Laihosen teoriatunneilla. Käsittelimme ihmisen kehityksen vaiheita ja sosiaalisia tarpeita. Itse erikoisviikolla pääsimme hakemaamme työpaikkaan näkemään, miten lastenhoidossa, kerhossa, koulussa ja vanhustenhoidossa toimitaan. Saimme tuntumaa sosiaalialoista ja hyödyllistä tietoa, jota voi soveltaa moneen.

Itse vietin viikon ryhmäperhepäivähoidossa alle kouluikäisten ja ykkösluokkalaisten kanssa. Lapsia hoidossa oli kymmenen  ja monet tunsivat minut jo ennestään. Pääsin heti mukaan lasten leikkeihin ja peleihin ja sain osakseni paljon huomiota. Ääni oli käheä vastattuani satoihin kysymyksiin, joita tulvi lasten suusta koko viikon ajan. Askartelin vanhempien lasten kanssa lennokkeja ja perhostauluja. Jotkut lapsista olivat erittäin tarkkoja ja toiset taas eivät jaksaneen keskittyä niin hyvin. Siinä huomasin lasten erilaiset persoonat.

Ongelmatilanteiltakaan ei vältytty. Sekä pienillä lapsilla, että vähän isommillakin oli joskus huonoja päiviä, jolloin kaikki mahdollinen oli huonosti. Silloin oli parasta antaa lapsen vain olla ja leikkiä omissa oloissaan, jos hän niin halusi.

Erikoisviikon jokaisena päivänä piti kirjoittaa päiväkirjaa töiden tapahtumista ja omista tuntemuksista. Jos halusi sai pyytää työnantajalta myös arvion työstä.

     

Viikon aikana opin, että lasten kanssa tarvitaan luovuutta ja kärsivällisyyttäkin. Jokainen päivä oli toisaalta erilainen, vaikka päivärytmi olikin sama.

Teksti: Eevi J.

Tunnelmia erikoisviikon paikallishistorian kurssilta

Paikallishistorian kurssi sai suuren suosin, kun runsas nelikymmenpäinen ryhmä kokoontui historian luokkaan. Opettajina toimivat Johanna Ahonen ja Sinikka Uusitalo.

       

Ensimmäisenä päivänä ryhmä sai asiantuntevan ja kattavan katsauksen Laitilan historiaan. Vanhaa tuntua saatiin, kun katsottiin diaprojektorilla valokuvia muinaisesineistä ja Laitilan historiallisista kohteista. Jokainen oppilas kävi myös katsomassa oman kylänsä historiasta osoitteessa http://www.lailanet.fi /kylahistoria/index.html. Tuntien lopuksi käytiin porukalla Rukoushuoneen mäellä.

     

Toisena päivänä ryhmä lähti heti päivän alkaessa linja-autolla paikalliselle kiertoajelulle. Oppaana toimi arkeologi Marja Pälikkö. Hän kertoi paikkojen taustoista niin linja-autossa kuin paikanpäälläkin. Ensin käytiin Kirkelinna- linnavuorella, jossa linnoitukseen on voitu menneinä aikoina siirtää turvaan lapset ja naiset. Linnoituksen jälkeen suunnattiin Kodjalan Vainiomäen kalmistolle, jossa kuultiin entisaikojen hautausperinteistä ja -tavoista. Matkalla arkeologiakeskus Untamalan yläkertaan ryhmä pysähtyi vielä katselemaan linja-autosta muinaista peltomaisemaa. Untamalasta matka jatkui takaisin koululle.

Kolmantena päivänä, torstaina, oppilaat kokoontuivat ensin historian luokkaan. Siellä jakauduttiin kahteen ryhmään. Toinen puolisko lähti Poukan talolle, jossa Lea Koskinen selvitti Poukan ja muiden Laitilan kohteiden historiaa. Toiset lähtivät Johannan kanssa piispa Eerik Sorolaisen patsaan ja kirkon suuntaan. Kirkon luona ryhmäläiset saivat etsiä hautausmaan vanhimpia hautoja. Puolessa välissä tunteja ryhmät vaihtoivat paikkaa.

Perjantaina ryhmä suuntasi Uuteenkaupunkiin ja perehtyi siellä oleviin historiallisiin kohteisiin.

   

Paikallishistorian kurssi oli antoisa ja erilainen kokemus. Sää ei ehkä ollut maailman paras, mutta se ei latistanut tunnelmaa. Kurssi on ollut oiva tapa jokaiselle laitilalaiselle päivittää ja täydentää omaa asuinpaikkakuntatietämystään.

Teksti: E.J.

Orjapäivä 2010

26. elokuuta koitti se päivä lukuvuodesta, kun lukion kakkoset toivottivat uudet ykköset tervetulleiksi Laitilan lukioon – tosin hieman erikoisella tavalla. Päivä alkoi ykkösten pukemisella ”sopiviin varustuksiin” päivän rientoja varten. Suosituimpia pukeutumisteemoja olivat lapsi ja vanhus.

Orjuuttaminen alkoi välittömästi ensimmäisellä välitunnilla. Yläkoulun piha täyttyi orjista ja heidän orjuuttajistaan, mutta luonnollisesti myös yläasteen oppilaat seurasivat tempauksiamme mielenkiinnolla. Oli juoksemista ympäri pihaa huutaen ylistystä kakkosille, letkajenkkaa, tanssia, jo lähes perinteeksi muodostunutta ”paripunnertamista” ja muuta mahdollisimman tyhmää ja noloa puuhattavaa. Orjapäivän tarkoitus ei siitä huolimatta ole tietenkään nolata ketään tai tuottaa huonoa mieltä, vaan sen on tarkoitus olla hauska päivä lukiolaisten kesken ja luoda myös hyvää henkeä oppilaiden välille.

Ruokavälitunnilla monet orjat passitettiin ruokalaan tarjoilijoiksi. Kaikki lisää leipää tai vettä tarvitsevat saivat loistavaa palvelua orjilta ilman, että heidän olisi itse tarvinnut vaivautua tekemään yhtään mitään. Monet kakkoset kuitenkin suunnistivat orjiensa kanssa keskustaan viihdyttämään myös muita Laitilalaisia kuin vain koulumme oppilaita. Haarahyppely ja kumartaminen kävelykaduilla ja ruokailu huoltoasemilla keräsivät tietysti katseita ja iloisia ilmeitä, mikä teki päivästä kakkosille hauskemman, mutta ykkösille kenties entistä nolomman.

Viimeisellä oppitunnilla kaikki kerääntyivät saliin, jonne kakkoset olivat järjestäneet pientä ohjelmaa ykkösille. Viimeistään kieriminen parin kanssa lattialla, omenoiden siirtely jauhoista veteen ja kananmuniin sekä perinteinen orjakaste muiden ohjelmien ohella ottivat ykkösiltä liiat luulot pois ja toivottavasti edesauttoivat kakkosten kunnioittamista… :)

Orjapäivän kruunasi illalla pidetyt nahkiaiset koulun ruokalassa. Luvassa oli ohjelmaa, hyvä musiikkia ja tanssia sekä hauskaa vapaa-ajanviettoa kavereitten kanssa pienen napostelun kera. Perinteinen limboamiskisa oli yhtä jännittävä kuin edeltävänäkin vuonna, ja pelkokertoimesta tuttu syömiskisa tarjosi elämyksiä niin kilpailijoille kuin katsojillekin.

Kokonaisuudessaan päivä onnistui loistavasti, ja kakkoset hoitivat hommansa mallikkaasti.

Teksti: Nelli E.

Syksyn 2010 lehden satoa

Kouluvuosi on täydessä vauhdissa ja lähes kahden viidesosan siitä jo jäätyä taakse, kesä on enää lämmin muisto. Kun ikkunasta näkyy tasaisen harmaa taivas ja jäätävän tihkun hiljentämä maisema, on jotenkin vaikea ajatella, että vain muutama kuukausi sitten kotiovesta tarkeni astua ulos ilman kaulahuivia ja hanskoja. Mutta onneksi syksy on ollut pääosin todella upea ja aurinkoinen, auringonpaisteesta kun saa aina annoksen lisäenergiaa.

Kun syksy kääntyy talveksi ja auringonvalon määrä vähenee, on kuitenkin mukava ammentaa voimia myös arjen tutuista perinteistä ja uusista (oppimis)kokemuksista. Lukiolaisen elämässä syksyn aikana ehtii tapahtua kaikenlaista. Uudet ykköset tutustuvat koulun rutiineihin, kaikki opiskelijat pääsevät hyötymään erikoisviikosta ja epäilemättä odotetun syysloman polkaisee käyntiin retkipäivän tarjoama maisemanvaihdos.

Lukiossa ei siis pelkästään pakerreta ryppy otsalla ja istumalihakset puutuneina. Aina välillä on mukava saada opiskeluunkin pieniä katkoksia, vaikka oppiminen on tietenkin lukiolaisen päätyötä. Tässä lehdessä tutustumme oppilaiden arkeen erityisesti Laitilan lukion erityispiirteiden näkökulmasta. Tällä tavalla palvelemme myös mahdollisia tulevia ykkösiä, nykyisiä peruskoulun yhdeksäsluokkalaisia, jotka myös saavat tämän lehden luettavakseen. On ehkä helpompi tehdä päätöksiä tulevaisuuden suhteen, jos on saanut oppilaitosvaihtoehdoista mahdollisimman monipuolista tietoa.

Tervetuloa Laitilan lukion arkeen - hyviä lukuhetkiä!


Erityiskiitos avusta tämän lehden tekemisessä kuuluu äidinkielenopettaja Noora Vepsäläiselle ja hänen viestinnänkurssilaisilleen, jotka erikoisviikolla kirjoittivat ja kuvittivat monet jutuista, jotka nyt ovat luettavissa tässä syksyn lehdessä. Kiitos myös kaikille muille lehdenteossa avustaneille!

Toimituksen puolesta,
Johanna A.

Arkistojen aarteita...

Syksyn uuden lehden alta siivoskelin muistitikulta kevään lehden juttuja tänne verkkoonkin - oli ilmeisiä kevätkiireitä toukokuussa, kun jäivät silloin roikkumaan.

Parin viikon päästä onkin vuorossa sitten syksyn lehden paperiversio. Sitä odotellessa, sateen ropistessa ikkunoihin, on hyvä puurtaa perusarkea. Syksyn numerossa tutustumme Laitilan lukion syyslukukauden arkeen ja sen eri tapahtumiin. Luvassa on juttuja niin orjapäivästä, erikoisviikosta kuin retkipäivästäkin.

Toimituksen puolesta,
Johanna A.

Lukiodiili - yrittäjyyskurssin uusi muoto

Diili-ohjelmasta idean saanut yrittäjyyskurssi järjestettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa yhteistyönä Ukin lukion kanssa. Ryhmät kilpailevat leikkimielisesti erilaisissa yritysten antamissa tehtävissä. Tehtävät koskevat esimerkiksi markkinointia tai mainontaa. Aluksi yrityksiä oli hankala saada mukaan, mutta onneksi halukkaita on kuitenkin löytynyt. Yritysten innostus on ensisijaisen tärkeää, eikä kurssi onnistuisi ilman niiden panosta.
Ensimmäisenä tehtävänä oli suunnitella ohjelmaa tai markkinointia Turun kirjamessuille. Tehtävän tavoitteena oli saada nuoret innostumaan kirjamessuista. Haastetta riitti, sillä monet nuoret eivät ole kiinnostuneita kirjoista tai ainakaan kirjamessuista. Esittelimme ideamme messujen järjestäjille, ja he pohtivat kokouksessaan tehtävän voittajaryhmää. Kilpailuhalua lisäsi tieto siitä, että jos ideat olisivat tarpeeksi hyviä, niitä saatettaisiin oikeasti käyttää.
Toinen tehtävä oli kirjakaupan näyteikkunan suunnittelu. Lisäpaineita toi se, että yleisö äänesti parhaan ikkunan. Kriteereinä oli ajankohtaisuus ja kirjojen houkuttelevuus. Tehtävä ei ollut yhtä vaativa kuin ensimmäinen, koska näyteikkunoita oli mahdollisuus suunnitella vielä tekohetkellä. Äänestäjien paljous yllätti sekä kirjakauppiaan että kurssilaiset.
Kolmantena suunnittelimme Karraxille mainoksen ja sen ympärille markkinointisuunnitelman, johon kuului budjettilaskelma. Tehtävässä parasta oli vapaus ja omien ideoiden esille tuonti. Mainosta ei rajoitettu oikeastaan mitenkään. Saimme itse päättää jopa sen, tuleeko siitä lehti-, video-, vai radiomainos. Varsinainen mainoksen teko oli suurin haaste, vaikka ideoita riitti. Oma ryhmämme valitsi lehtimainoksen, jonka toteutimme powerpoint-esityksellä.
Tehtävien lisäksi vierailimme Nuori Yrittäjä -messuilla Turussa. Yrittäjät esittelivät messuilla yrityksiä, jotka he olivat perustaneet valtakunnallista kisaa varten. Haastattelimme yrittäjiä ja tutustuimme todella erilaisiin toteutuksiin. Nuoret yrittäjät olivat yllättyneitä työn määrästä, joka yrittäjää kohtaa. Osalle kisa oli koulun päättötyö, osa tuli mukaan lukion kautta.
Yrittäjyyskurssi tuo vaihtelua lukiolaisen arkeen. Tällä kurssilla on lupa unohtaa kurssikirjat ja kokeisiin pänttääminen. Tärkeintä on luovuus, innostuneisuus ja aktiivisuus. Terve kilpailuhenkikään ei ole pahasta. Ei kannata valita kurssia, jollei ole valmis yhtään panostamaan. Kurssi ei kuitenkaan vie liikaa aikaa muusta opiskelusta tai vapaa-ajasta. Kurssilla pääsee vilkaisemaan yritysten toimintaa ja yrittäjien arkea. Saa myös kokemuksia, joita on vaikea saada muualta. Miten muuten olisi mahdollista suunnitella mainos paikalliselle nahkarotsiliikkeelle kuin osallistumalla yrittäjyyskurssille.

Teksti: Emilia P. ja Johanna V.

Venäjä – tulevaisuuden kieli

Venäjän opiskelu aloitetaan yleensä lukiossa. Laitilan lukiossa voi suorittaa yhteensä jopa kahdeksan kurssia venäjää. Osaavia opettajia tälle suomalaisittain harvinaiselle kielelle löytyy melko harvasta; Laitilaan opetus tuodaan etäopiskeluna kameroiden ja mikrofonien välityksellä Uudestakaupungista.
Kielenä venäjä on aivan omanlaisensa. Kyriliset kirjaimet on opeteltava aivan ensimmäiseksi, jotta voi ymmärtää venäjän kieltä. Jo kirjainten oppiminen on itsessään palkitsevaa. Venäjässä sanajärjestyksellä ei ole monissa tapauksissa suurta merkitystä ja se helpottaa suuresti kielen oppimista. Haasteena ovat verbeillä esiintyvät eri persoonamuodot. Näissäkin kuitenkin on selkeitä sääntöjä, joten ne on helppo omaksua.
Koko ajan kasvavana kauppamahtina myös venäjän kielen merkitys kaupallisilla aloilla kasvaa. Venäjän kielen osaamista voi siis hyödyntää markkinoilla. Yleisesti venäjälle pidemmäksi aikaa matkustava tarvitsee venäjän kieltä, sillä vain harvat venäläiset osaavat esimerkiksi englantia.
Lukiossa venäjän valitseminen kurssitarjottimeen on ainutlaatuinen tilaisuus oppia uutta kieltä, eikä tätä tilaisuutta sovi jättää käyttämättä! Jossain vaiheessa elämää tulee varmasti tilanne, jolloin toivoo osaavansa venäjän kieltä ja silloin voi kiittää itseään uurastuksesta, jonka oppimisen eteen on tehnyt.

J.T.

Laitilan lukiolaisia maailmalla - Yhdysvallat

Vaihto-oppilasvuoteni vietin Amerikassa. Tarkemmin ottaen Philadelphiassa, Pennsylvaniassa. Pennsylvanian osavaltio sijaitsee Itä rannikolla osavaltionaapureinaan mm. New York ja New Jersey. Olin erittäin iloinen kuullessani tulevasta asuinpaikastani sillä se sijaitsi juuri niillä paikkeilla, jonne itse olisin toivonut pääseväni. (Osavaltioon ei voi siis itse vaikuttaa. Vain oman toive-maansa voi esittää.) Pääsinkin vuoteni aikana matkustamaan kivasti moniin eri osavaltioihin, kuten New York ja New Jersey, jotka jo aiemmin mainitsin, Maryland, Washington DC, Kentucky, Indiana, Illinois, Florida ja Michigan.
Vuoteni oli erinomainen, enkä ikinä vaihtaisi sitä pois!! Sain mahdollisuuden nähdä paljon, tutustua uuteen kulttuuriin, oppia uuden kielen ja tehdä uusia tuttavuuksia sekä ihmissuhteita, jotka kestävät pidemmätkin välimatkat. Vaihtarivuoteni oli mielestäni myös hyvin onnistunut, vaikkakin siihen kuuluu myös vastoinkäymisiä, eikä se aina ole pelkkää juhlaa. Myös siellä eletään ihan tavallista arkea (tai no, tavallista heille, mutta minulle kuitenkin uutta ja hauskaa) ja käydään normaalisti koulua.

Vaihto-oppilaaksi olen halunnut niin kauan kuin muistan. Luulen tämän jotuvan siitä, että isäni on ollut Rotary jo pitkän aikaa ja mm. Laitilan Rotary Clubin presidentti. Ja isäni Rotareihin kuulumisen johdosta meillä on itsellä ollut lukuisia vahto-oppilaita, joten olen ikään kuin kasvanut siihen ajatukseen, että itse joskus tulisin lähtemään.

Parasta vuodessani on ehdottomasti uusien ystävien saanti, sekä se, kuinka läheisiksi tulin host-perheideni kanssa. Myös kaiken uuden oppiminen ja kokeminen oli hieno asia. On vaikea sanoa, mikä taas olisi ollut haastavinta, mutta ehkä haastavin oli se ajatus siitä, että lähtisi aivan yksin eikä tuntisi ketään entuudestaan. Tämä "pelko" kuitenkin unohtui jo ehkä ensimmäisenä päivänä, sillä kaikkihan on itsestä kiinni. Pitää vain itse olla aktiivinen ja valmis menemään mukaan uusiin juttuihin. Ja kaikkihan oli uutta! Toisaalta, ehkä haastavinta oli se, että kun koko vuoden ajan tulee taukoamatta uusia asoita, joita pitää kokeilla ja maistaa tai ihmisiä, joita tapaa niin täytyy muistaa pysyä koko ajan positiivisena, iloisena ja avoimena kaikelle, vaikka juuri sillä hetkellä kuinka väsyttäisi tai kiukuttaisi! Joten tämä oli joskus uuvuttavaa.

Suosittelen kaikkia lähtemään vaihto-oppilaaksi kenellä suinkaan vaan on mahdollisuus! Tämä on kokemuksena ainutlaatuinen ja korvaamaton!


Teksti: Elviira P.

Laitilan lukiolaisia maailmalla - Meksiko

Viettäessäni vuoden Meksikossa, pääsin tutustumaan maan kulttuurin erittäin läheltä ja sain paljon uusia kokemuksia. Olin koko vuoden pienessä 100 000 asukkaan kaupungissa, Cd. Mantessa, Meksikon koillisosissa. Cd. Mante sijaitsee aivan merenpinnantasolla, joten ilmasto on kuuma ja kostea, kesäisin parhaimmillaan jopa 50 astetta. Talvisin kostea ilmasto tuntui viileältä.
Kaupunki vastasi hyvin mielikuviani Meksikosta. Rakennukset olisivat kaivanneet maalia ja kadut lakaisua. Kaupungin keskellä virtaava kanaalikin näytti lähinnä kaatopaikalta.

Cd. Mante on tunnettu sokerinviljelystä ja maataloudesta ylipäätään. Sokeripeltoja sijaitsivat kaupunginlaidoilla, jotta työntekijöillä olisi lyhyt matka työhön . Sokeri saadaan kasvista polttamalla kasvi pois ja samalla käärmeet ja muut eläimet pakenevat pelloilta. Sokerinpolttamisen aikaan kaupungissa ei voinut kulkea vaaleissa vaatteissa, koska kaupungissa leijailia mustaa ja palanutta sokeriruokoa. Muut pellot sijaitsivat joen rannalla, jossa nykyään on paljon rikkaiden ”ranchoja”. Joen yleisellä rannalla köyhemmät viettivät kuumia päiviä vilvoitellen vuorilta laskeutuvassa kirkkaassa ja viileässä vedessä.

Meksikossa koulut jakautuvat julkisiin ja yksityisiin. Yksityisiset koulut ovat kalliitta ja niissä käyvät ne joilla on niihin varaa. Niissä myös opetuksen taso on paljon parempi. Julkisissa kouluissa on isot luokkakoot ja meno kuin lastentarhassa. Opettajien ammattitaitokin on kyseenalaista. Useimmissa kouluissa sekä yksityisissä että julkisissa on käytössä koulupuvut.
Minä olin yksityisessä koulussa, jossa oli luokka-asteet eskarista lukioon. Koulu oli pieni ja lukiossa oli noin 20 oppilasta. Minun luokallani oli 6 meksikolaista ja 2 vaihto-oppilasta. Aineet olivat pitkälti samoja kuin meillä. Meksikossa juhlistetaan itsenäisyyspäivää ym. kansallisia juhlapäiviä erittäin juhlavasti. Kyseisinä päivinä kokoonnuttiin koulunpihalle kuuntelemaan rehtorin puhetta, kunnioittamaan meksikonlippua ja laulamaan kansallislaulua. Ei ole muuten hauskaa jos on 30 astetta lämmintä...Minulla oli koulupuku käytössä vain näinä päivinä. Itsenäisyyspäivänä keskustan läpi kulki koululaisista muodostettu kulkue.
Koulupäivän aikana oli vain kaksi 20 minuutin taukoa, jotka vietettiin yleensä kafeteriassa syöden tacoja, sipsejä, keksejä ja muita herkkuja. Normaali koulupäivä alkoi seitsemältä ja loppui yhdeltä. Julkisesta koulusta huolimatta, välillä oli oppitunteja jolloin opettaja päätti olla tulematta paikalle. Tällöin menimme ulos pelamaan tai riehuimme sisällä.

Vapaa-aikanaan meksikolaiset tekevät paljon samoja juttuja kuin meillä Suomessa. He käyvät elokuvissa, harrastuksissa, viettävät aikaa kavereiden kanssa ja juhlivat. Meksikolaiset ovatkin tunnettuja juhlimisesta ja jotkut sanovatkin, että heidän elämänsä on yhtä juhlaa. Se pitää paikkansa sillä aina löytyy syy järjestää juhlat. Häitä, 15-vuotissynttäreitä, hautajaisia, babyshowereita, grillijuhlia tai bileitä oli joka viikonlopulle. Meksikossa juhlistetaan tyttöjen 15-vuotta täyttämistä isoilla juhlilla, joihin pukeudutaan juhlavasti ja synttärisankari esittää perinteisen tanssin yhdessä poikaryhmän kanssa.

Vaihto-oppilaalle Meksiko on hyvä maa, vaikka turvallisuus ei olekkaan aina taattu. Meksikolaiset ovat lämpimiä ja iloisia ja ovat varmasti halukkaita tutustumaan ulkomaalaiseen. Vuoden aikana ei ehdi tulla tylsää, koska viikonloput ovat täynnä juhlia. Kulttuurierot ovat kuitenkin suuret ja niin sanotulta kulttuushokilta ei voi välttyä. Suomalaiselle jatkuva halaaminen ja poskisuudelmat voivat tuntua tunkeilevilta ja sellaista bussimatkaa ei olekkaan ettei joku olisi kysynyt mistä olen kotoisin. Meksiko on myös vanhoillinen maa, jossa naisten asema ei ole samanlainen kuin Suomessa eli piti selvittää mikä on soveliasta naiselle ja mikä ei. Myös turvallisuus on eri tasoa kuin Suomessa. Iltaisin ei saanut kävellä yksin, eikä oikein porukassakaan. Bussilla matkustaminenkin kaupunkien välillä oli myös kiellettyä yksin. Kaikkia erilaisuuksia ei ole aina helppo havaita, mutta kun pitää silmänsä auki oppii vieraanmaan tavoille.

Teksti: Sonja R.

Talvisotaa Laitilassa

105 näyttelyn päivää

Hyisen viiman puhaltaessa ja pakkasen paukkuessa ulkona yhteiskuntaopin ryhmämme vietti kaksi aamutuntiaan torstaina 4.3. talvisodassa. Taistelu oli melko nopeasti ohi, ja miestappioiltakin vältyttiin. Toisin sanoen vierailimme opettajamme Johanna Ahosen johdolla Laitilan Portissa olleessa Njet Molotoff -näyttelyssä.
Talvisotaa laitilalaisten näkökulmasta kuvanneen näyttelyn toteutuksesta vastasivat Jukka Vehmas, Mikko Paana ja Untamo Jousamaa muutamien yhteistyökumppaneiden avustuksella. Samainen työryhmä toteutti myös Untamalassa muutama vuosi sitten olleen Valkoista ja punaista -näyttelyn. Mistään kokemattomista näyttelynjärjestäjistä ei siis ollut kyse. Vehmaksen mukaan idea näyttelyn pystyttämisestä oli monien asioiden summa. Untamalassa järjestetyn esillepanon hyvän menestyksen ja palautteen innoittamina mieskolmikko oli valmis uusiin haasteisiin. Jokaisella jäsenellä on oma vahvuusalueensa: Jousamaalla laaja asekokoelma, Vehmaksella historiantuntemus ja Paanalla visuaalinen osaaminen. Kun tänä vuonna vielä vietetään talvisodan päättymisen 70-vuotispäivää, näyttely oli juuri ajankohtainen.
Njet Molotoffin toteutukseen oli selvästi panostettu, ja näyttelyrekvisiittaa riitti. Esillä oli mallinukkeja, lavastus sota-ajan asunnosta, vanhoja valokuvia, erilaisia mitaleita, vanhoja karttoja, polttopullon rekonstruktioita ja tiedot talvisodassa menehtyneistä laitilalaismiehistä. Seinille puolestaan oli ripustettu tekstitauluja, joissa kerrottiin sodan aikaisista ja sen jälkeisistä ajoista paikkakunnallamme sekä rintamalla. Tietolähteinä olivat toimineet pääasiallisesti vanhat Laitilan Sanomat.
Njet Molotoff tarjosi yllättävän paljon informaatiota, joten innokkaimmatkin sotatietäjät saivat varmasti uusia ahaa-elämyksiä. Tavallisen koululaisen tietämystä näyttely laajensi yllättävien tietoiskujensa avulla. Jukka Vehmas puolestaan toteaa näyttelynjärjestäjille yllättävää olleen sen, miten vähän talvisodasta on rintamakuvia.
Njet Molotoff oli mielestäni mielenkiintoinen näyttely, joka ei kuvannut vain taistelutantereiden tunnelmia, vaan valokeilaan pääsi myös tärkeä kotirintama. Vaikka esillepanotila oli melko pieni, olisi näyttelyn läpikotaisessa tutkimisessa saanut kulumaan aikaa vaikka kuinka paljon. Onneksemme Jukka Vehmas oli paikalla kertomassa lyhyesti talvisodan ydinkohdista siten, että lukiolainenkin saattoi ymmärtää. Näyttelyntoteuttajien aidon kiinnostuksen, paneutumisen ja tekemisen ilon pystyi myös aistimaan näyttelytilassa. Jos kaikilla lukiolaisilla olisi samanlainen tekemisen into, millaisia opiskelijoita olisimmekaan!
Vehmaksen, Jousamaan ja Paanan työ ei ollut mennyt hukkaan, sillä Njet Molotoff tavoitti yli kaksituhatta kävijää! Ahkera uurastus palkittiin. Vehmaksen mukaan näyttelyssä kävi niin koululais- ja vanhainkotiryhmiä kuin ulkopaikkakuntalaisiakin. Lopullista kävijämäärää ei tarkkaan tiedetä, mutta vierailijoita olisi riittänyt vielä sadanviiden näyttelypäivän jälkeenkin. Kaikki jahkailijat eivät näet näyttelyssä ehtineet käydä.
Jukka Vehmas kertoo, ettei juuri tällä hetkellä ole suunnitteilla uusia projekteja. Hän toteaa kuitenkin kaiken olevan mahdollista. Uskonkin, että saamme myös tulevaisuudessa nauttia Njet Molotoffin kaltaisista taidonnäytteistä.
Näyttely oli oivallinen kunnianosoitus talvisotaan osallistuneille ja heidän muistoilleen: 30.11.1939–13.3.1940 välisestä ajasta käytetään Suomessa oikeutetusti nimitystä ’sataviisi kunnian päivää’. Nyt, seitsemänkymmentä vuotta myöhemmin, samaa aikaväliä voidaan Laitilassa kutsua yhtä oikeutetusti ’sadaksiviideksi näyttelyn päiväksi’.

Teksti: Jarmo U.

Muistellaan joulunaikaa - Puurojuhlat 2009

Niin kuin edellisinäkin vuosina, puurojuhlat järjestettiin myös tänä vuonna! Puurojuhlat on tarkoitettu lukiolaisille ja 9. luokkien oppilaille. Puurojuhlat järjestää lukion oppilaskunta. Puurojuhlissa on tarkoitus viettää hauskaa iltaa nykyisten ja ehkä tulevien lukion oppilaiden kanssa.

Tänä vuonna väkeä riitti, mutta kiinnostus tuli ennemminkin 9. luokkalaisilta kuin lukiolaisilta. Paikalla oli DJ soittamassa hyvää tanssimusaa, jonka tahdissa melkein kaikki vieraat innostuivat tanssimaan. DJ järjesti myös tanssikilpailun.

Puurojuhlassa on yksi perinne, poloneesin tanssiminen. Paritanssin veti kaksi valvojistamme, ja siihen tulivat mukaan kaikki paikalla olleet vieraat.

Ilta sujui hyvin, ja juhlat päättyivät klo 23. Toivottavasti perinne jatkuu yhä tulevina vuosina, sillä puurojuhla on virkistävä tapahtuma!

(Teksti: Vivika)