torstai 12. toukokuuta 2011

Viikko 17 Berliinissä – näin sen koin

ma 25.4.
Toinen pääsiäispäivä, kello 9:00. Saksanryhmämme lähtee suorittamaan kenttätutkimusta itse Berliiniin.
Matkaamme Helsinki-Vantaan lentokentälle Raittisen kyydissä. Perillä luovutamme matkalaukkumme eteenpäin ja turvatarkastutamme itsemme. Parin tunnin odottelun jälkeen istumme AirBerliinissä, vaajaan kahden tunnin lennolla.
   Saavumme Tegelin lentokentälle, odotamme kimpsujamme, ja pakkaudumme linja-autoon. Saamme ensikosketuksen Saksan pääkaupunkiin saapuessamme bussilla Itä-Berliinin puolelle Transit Loft –hotelliimme.
   Melko pian lähdemme porukalla valloittamaan kaupungin kadut. Täällähän on kesä! Värikkäitä rakennuksia ja rauhaisaa ihmisliikennettä riittää. Ja liikennevaloissakin meitä tervehtii jo punainen Ampelmann.
   14 meistä päätyy maistamaan paikallista ruokaa samaan ravintolaan, ja niin syömme ulkona italialaisessa paikassa. Meitä ympäröi lämmin, rento ja yhteishenkinen tunnelma.
   Syötyämme palaamme hotellille, ja lähdemme Berliinin yöelämään Alexanderplatzille, Itä-Berliinin keskustaan. Pimeys saapuu yllättäen. Kaikkialla on silti kesäistä. Aukion pienet kojut muistuttavat etäisesti Munamarkkinoita: kuivattuja hedelmiä, I love Berlin, Televisiotorni, neonvaloja, makkaraa. Ihmisiä näkyy suhteellisen vähän, mikä johtunee pääsiäisestä.
   Raitiovaunulla takaisin hotellille, ja asettuminen kodiksi, eli matkalaukun sisällön levittäminen ympäri neljän hengen huonettamme.


ti 26.4.
Herään auringonpaisteeseen ja viereisen työmaan urakointiin. Berliinissä rakennetaan jatkuvasti. Tutustun hotellin aamupalaan: leipää, jogurttia, mysliä, vanukasta, vohveleita, hedelmäsalaattia, kahvia, leikkeleitä…
   Klo 10:00 lähtö kiertoajelulle ympäri pääkaupunkia. Oppaanamme saksalainen, suomea sujuvasti suoltava opas. Kierrämme pikkubussissa ympäri Berliiniä selostuksen kera. Kameroiden laukaisimet ovat koetuksella. Tutustumme Berliinin muurin jäänteisiin. Kurkistamme jopa sen raosta nähden saman maiseman kuin sen ajan berliiniläisetkin. Tiellemme osuu myös presidentinlinna, Voitonpylväs, holokaustin muistomerkki, Brandenburgin portti, Pohjoismaiden suurlähetystöt ja päärautatieasema.
   Kierroksemme jälkeen menemme parini kanssa läheiseen ostoskeskukseen, jossa tutustun muun muassa Ampelmann-, Ostpaket- ja Ostblock-kauppoihin. DDR:n hyvien puolien kaipuun näkee.   
   Illalla käymme isommalla ryhmällä Tv-tornin juurella ja Alexanderplatzilla kiertelemässä. Alkaa sataa ja salamoida kunnolla. Ei haittaa, minua odottaa hotellilla muutaman tunnin postikorttirumba…  


ke 27.4.
Tankki täyteen, ja lähtö naapurikaupunki Potsdamiin klo 9.30. Matka sujuu moottoritietä pitkin, joskin tieviivojenmaalaus aiheuttaa ruuhkaa.
   Perillä ”maalaiskaupungissa”, kauneuden ja vihreyden tyyssijassa. Kohteenamme on Sancoussin barokkilinna. Mukava brittirouva toimii oppaanamme. Kävelemme turvatarkastuksen ohitse. ”Valokuvaaminen kielletty ilman erillistä lupaa.” Meidät ”lukitaan” aina yhteen huoneeseen kerrallaan. Linna on kultainen, runsaasti koristeltu, ainutlaatuinen. Puutarhassa kamerat räpsivät kuvia entistäkin ahkerammin. Kamerat eivät pelkästään zoomaile, vaan myös silmämme – mikä väriloisto.
   Lähdemme Potsdamin keskustaan, jossa meillä on pari tuntia vapaa-aikaa kierrellä kaupoissa ja täyttää itsemme. Seilaamme vanhantyylisellä, kaksikilometrisellä kävelykadulla. Lopulta tutustumme poikien kesken paikalliseen ruokaan, currywurstiin. Istumme, nautimme kesästä, ja kiertelemme lisää. Mansikoita!
   Palaamme hotellille, lepäämme hetken, kunnes suuntaamme isommalla porukalla kohti ostoskatua, jonka bongasimme eilisellä kiertoajelulla. No, emme muista sen nimeä, joten otamme metron, ja lähdemme umpimähkään johonkin. Löydämme Unter den Lindenille paikallisten avulla. Emme silti löydä sitä, mitä etsimme. Emme kuitenkaan ole hukassa, sillä jos ei ole määränpäätä, niin kuinka voisi eksyäkään.
   Loppuillasta lähdemme ihastelemaan päärautatieasemaa. Saavumme junalla takaisin Alexanderplatzille, muttemme nouse vielä kyydistä. Istumme tovin, kunnes ”DDR” alkaa näkyä niin vahvasti asemilla, että on syytä vaihtaa junaa. Jälleenrakennusurakka on valtava, ja sen rajat voi nähdä selvästi. Hyvän ja huonon raja vaihtuu kuin seinään: suuria ostoskeskuksia, sitten slummitaloja ja köyhälistöä.
   Vielä hetki naurua toisten hotellihuoneessa, ja olemme nauttineet päivästä ”koko rahan edestä”.


to 28.4.
Viimeinen ohjattu yhteistoimintapäivä. Aamupala, sitten kohti synkkää Sachsenhausenia. Keskitysleirialue ei tunnu niin ihmeelliseltä: vihreää nurmikkoa, muutama jäljellä oleva rakennus. Vahvoja inhoreaktioita aiheuttaa sen sijaan kuulla, mitä tällä alueella on oikeasti tehty. Saksalainen, englannintaitoinen oppaamme selittää selkeästi, puolueettomasti ja mielenkiintoisesti tapahtumia, jotka tosin olivat kauheita. Kaiken jälkeen päätämme kierroksemme Sektori Z:taan, paikoista pahimpaan. Näemme rauniot niistä rakennuksista, joista leirin toiminta-aikana tuli ihmistuhkaa yhteensä kahdeksan tonnia. On kauheaa seistä tällä rauhallisella alueella kuvitellen samalla niitä hirveyksiä, joita juuri tässä paikassa harjoitettiin vain joitakin vuosikymmeniä sitten.
   Selvittyämme takaisin ajatuksia herättäneestä päiväretkestämme suuntaamme yhteiselle päivälliselle Nikolaivierteliin.
   Syötyäni lähden toisen saksanryhmäläisen kanssa etsimään Madame Tussauds’n vahakabinettia. Löydämme sen ja päätämme vierailuajankohdaksemme huomisen päivän. Tapaamme kaksi muuta ryhmäläistämme. Etenemme hiljalleen Unter den Lindeniä pitkin kohti Alexanderplatzia kierrellen ja pysähtyen jokaisessa matkamuistomyymälässä.
   On kaunis kesäilta, aurinko paistaa sopivalta korkeudelta, viileä tuulenvire hellii, eikä meillä ole kiire minnekään. Pysähdymme tuomiokirkon läheisyyteen kuuntelemaan, kun eräs mies soittaa pianontapaista kirkon portaiden edessä. Carpe diem -tilanne. Havahduttuamme transsista suuntaamme hotellille. Vielä iltajuorut useampienkin henkilöiden kanssa ja sitten pehkuihin. Upea päivä!      


pe 29.4.
Rauhallinen herääminen ja aamupalan kautta Alexanderplatzille paikalliseen Giganttiin. Seurueemme vahvistuu, ja lähdemme metrolla kohti sitä oikeaa ostoskatua, Kurfürstendammia. Talsimme ostoskadun toista puolta nähden esimerkiksi Lacosten, Louis Vuittonin ja Legon myymälät. Pistäydymme osassa niistä, mutta vain katsomassa.
   Päivä on lämmin, joten jokainen puiden varjoissa saavutettu hetki on erävoitto.             
   Pääkohteeksemme muodostuu KaDeWe, väitetysti yksi suurimmista tavarataloista. Valikoimaa ei voi moittia – onhan keskuksessa Iittalan tavaroillakin oma pieni soppensa. Matkamuistoja, syömään ja hotellille.
   Nyt uusi vahakabinettivierailuyritys neljän hengen porukalla. Jotenkin hyvin varattu aikamme valuu hukkaan, joten päätämme lähteä huomenna heti ensimmäiseksi aamulla kohti vahanukkejen säilytyspaikkaa. Erkaannumme, ja jatkan matkaani Unter den Lindenin matkamuistomyymälöitä kohti.
   Shoppailen rauhassa aina klo 20.00 asti, joka on Berliinissä yleinen kauppojen sulkemisaika. Hotellille päin kävellessäni ilta-aurinko paistaa jälleen lämpimästi. Hotellilla, juttelua, naurua, ivailua. Päivät hupenevat uhkaavasti.     


la 30.4.
Kolmas kerta toden … Nyt ryhmämme saavuttaa bussilla kauan himoitsemansa määränpään, Madame Tussauds’n. Hengailemme muun muassa Cruisen Tomin, Shrekin, Madonnan ja Barack Obaman kanssa. Julkkiskierros on hintansa veroinen.
   Vierailun jälkeen tapaan ystäväni Alexanderplatzilla. Shoppailemme viimeisiä tuliaisia ja nautimme kauniista ilmasta.
   Hotellilla vuorossa on armoton pakkaaminen. Onko pakko lähteä? Tunnin murhenäytelmän jälkeen lähdemme vielä klo 19:00 iltakävelylle Berliinin kauniisiin puistoihin.
   Annamme metron kuljettaa itsemme toiselle puolelle kaupunkia, jonka jälkeen jalkaudumme ulkoilmaan. Paikallistamme itsemme kartalle aivan Voitonpylvään läheisyyteen, missä meidän pitikin olla. Kävelemme siksakkia monumentin ympäristön puistoissa ja ihastelemme vehreitä, jättimäisiä lehtipuumetsiä. Citykanejakin näkyy. Ohitamme aikaisemmin viikolla bussista näkemiämme kohteita, kuten erilaisia suurlähetystöjä, Philharmonia-talon ja holokaustin muistomerkin. Ilta pimenee jo sytyttäen katulamput. Saavumme Brandenburgin portille, josta matkaamme metrolla päärautatieasemalle. Keräys lastensäätiön hyväksi – mikä helpotus, pääsen kaikista yksi- ja kaksisenttisistäni eroon! Junalla Alexanderplatzille, raitiovaunulla hotellille.   
   Turvallisesti perillä 22.00 maissa, eikä jaloissakaan tunnu kolotusta. Emme loppujen lopuksi kävelleet kauhean pitkää matkaa, vaikka olimmekin hotellistamme katsottuna melko kaukana. Berliinissä välimatkojen suhteellisten suuruuksien ymmärtäminen hämärtyy, sillä kaikkialle pääsee kätevästi julkisilla.
   Vuorossa vielä pienet iltapakkaukset. Huomenna olisi sitten se ristiriitaisia tunteita herättävä kotiinlähtö.     


su 1.5.
Tuhdin aamiaisen jälkeen suoritan asuinkulmien viime hetken valokuvauksen ja pienen kaupunkilenkin upeassa aamuauringossa. Tupatarkastus, kaikki kunnossa, lähtö.
   Saavumme lentokentälle, luovumme laukuistamme ja kävelemme porttien läpi. Muutaman tunnin odottelu, sitten AirBerliinin koneeseen. Suomi, täältä tullaan! Maisemat ovat upeat: auringon kirjomia pilvipeltoja.
   Suomessa taas, joskin jälleennäkeminen ei ole kaikille niin mieluisa: kesä vaihtui kevääksi, mikä tarkoittaa lehdettömiä puita, alhaista lämpötilaa ja pientä räntää. Mutta Suomi on aina Suomi, kotona taas.
   Monet nukkuvat tai voivottelevat sitä, miten he olisivat nyt ihan mielellään vielä nauttimassa lämpimästä Berliinistä, johon kyllä oikeasti ehti tottua jo viikossa todella hyvin. Se kaikki on vain leikkimielistä suunsoittoa, jolla valmistaudutaan sopeutumaan taas edessä olevaan arkeen.  
   Saavumme perille lähtöpisteeseemme, koulun luokse. Viikon reissu on päättynyt. Sen pituinen se.

ma 2.5.
Paluu arkeen. Mitä, olenko joskus ollut Saksassa? Missä ovat kaikki raitiovaunut muutaman kilometrin koulumatkalle? Entä missä norkoilee kesä? Mutta on arjessa hyvääkin: täällä ei ole yksi- ja kaksisenttisiä taskunpohjalla ärsyttämässä.
   Matkamme sujui kokonaisuutena erinomaisesti, ja niinpä meillä kaikilla on varmasti monia hyviä muistoja, joihin palata viipyilemään aina tarpeen vaatiessa. Omissa muistoissani Berliini on kaunis, kesäinen, taiteellinen, puhdas, vehreä ja tietyllä tavalla rauhallinen miljoonakaupunki. 

Teksti: Jarmo U.

Wanhojen tanssit

Penkkareiden jälkeen lukion kakkosluokkalaisten oli aika juhlia koulun vanhimpana olemista Wanhojen tanssien merkeissä. Moni (ainakin tytöistä) oli odottanut kyseistä prinsessapäivää jo päiväkodista asti ja viimein 18.2. kuukausien harjoittelun jälkeen koitti hartaasti odotettu päivä.
 Yhdeksän maissa koulun käytävät täytti korkojen kopina ja helmojen kahina, kun me koulun uudet vanhimmat saavuimme paikalle. Aamupäivän aikana lukiolaiset sekä ylä- ja alakoululaiset saivat nauttia tanssiesityksistä ja pukuloistosta. Ruokailun aikana osoitimme uuden asemansa meitä nuoremmille oppilaille huulipunahyökkäyksin, ja monen ykkösen ja yläkoululaisen poskia koristikin loppupäivän W-kirjaimet. Wanhojen puheen jälkeen jakaannuimme kahteen ryhmään ja kävimme ilahduttamassa laitilaisia tansseillamme mm. Kaupungintalolla, Veljeskodissa ja Kaukolankodissa. Monen katsojan suusta saattoi kuulla ihastuneita kommentteja hyvin menneistä tansseista sekä kauniista ja komeista nuorista.
Päivän esitysten jälkeen oli muutama tunti aikaa hengähtää ennen illan esitystä ystäville ja sukulaisille. Illan esitys oli (ainakin itselleni) kaikkein hermostuttavin, vaikka tanssit olivat sujuneet päivällä hienosti. Esityksen jälkeen yleisöllä oli mahdollisuus tanssia kanssamme muutama valssi.
Pikaisen vaatteidenvaihdon jälkeen ilta jatkui Raumalle syömään ja Rauman lukiolaisten järjestämille jatkoille Lappiin.

Teksti: Jenni A.

Potkiaiset 16.2.2011 - sydämiä, naurua ja jauhoja

Vuoden 2011 abit hyvästelivät opinahjonsa perinteiseen tyyliin penkkaripäivänä. Kakkoset, sittemmin lukion vanhempien asemaan nousseet, puolestaan jättivät jäähyväiset abiturienteille penkkaripäivän aattona järjestetyissä potkiaisissa. Tunninmittaisessa ”muistotilaisuudessa” testattiin kolmasluokkalaisten ryhmätaitoja ja älykkyyttä, juotiin kakkukahvit ja kokoonnuttiin viimeistä kertaa yhteen. Tilaisuutta ympäröi positiivinen ja lämmin tunnelma – taisi joillakuilla hauskaakin olla.
   Lukion kakkosten abeille järjestämä tilaisuus ideoitiin ja toteutettiin oppituntien ulkopuolella. Kaiken takana oli muutaman aktiivisen henkilön muodostama dreamteam, joka oli päävastuussa tapahtumasta. Kaikki kakkoset osallistuivat osaltaan järjestelyihin antamalla pienen kolehdin tarjoilu- ja materiaalikustannuksia varten.
   Potkiaiset, joiden teemana oli ystävänpäivä, alkoivat kello 15:00. Yhdenmukaisesti mustiin abivaatteisiin pukeutuneet potkittavat saapuivat koulun ruokalaan kakkosten muodostamaa kunniakujaa pitkin. Ensin ohjelmassa oli alkumalja maljapuheineen. Lämminhenkisen leikkimielinen puhe abeista kirvoitti naurunhymähdyksiä ja hyväksyviä nyökytyksiä yleisön joukosta.
   Ennen kahvitarjoilua abien piti todistaa sydänpelissä ryhmätyöskentelykykynsä. Ruokalan seinille kiinnitetyt, jokaiselle erikseen nimetyt sydämet sisälsivät aforismin ja ohjeet ruokajonojen muodostamiseen. Kaikkien löydettyä paikkansa tarjoiltiin väelle täytekakkua sekä kinkkupiirakkaa kahvin kera. Tarjoilun ja tarjottavat kakkoset olivat ostaneet koulun keittiöltä, joka hoiti osuutensa moitteettomasti. Kahvittajattarina oli lisäksi neljä ykkösluokkalaista. Kukkaispöytäliinat ja Laitilan Puutarhakaupasta hankitut kukkakimput koristivat pöytiä, joista kantautui kahvittelun lomassa vilkas puheensorina.
   Tarjoilun jälkeen abiturientit pääsivät osoittamaan viisautensa tietovisassa opettajia vastaan. Tiukka kilpailu päättyi lopulta potkittavien ylivoimaiseen 6-0 voittoon, ja opettajien todettiin joutuvan palaamaan takaisin koulunpenkeille. Tulokseen saattoivat tietysti vaikuttaa kysymykset, jotka oli laadittu kunkin kohderyhmän älykkyysosamäärää puolueellisesti mukaillen.
   Lopulta koitti potkaisu, jossa abit laskettiin pois Laitilan lukiosta. Ryhmänohjaajat Aki ja Riitta jättivät viimeisen jäljen oppilaisiinsa: jauhoisen kengänkuvan jokaisen takalistoon. 
    Kakkosten ydinryhmän, useiden auttajien, lämminhenkisten abien sekä rentojen opettajien ja oppilaiden sekoittuessa keskenään syntyi lopputuloksena onnistunut mikstuura, potkiaiset. Alkujaan huolestuttanut pelko alhaisesta osallistumisprosentista osoittautui turhaksi ja tilaisuus oli onnistuneesti hallittu kokonaisuus, jossa tekijöiltä kyllä vaadittiin improvisaatiotakin.  
   Hyvin onnistuneen tilaisuuden takana oli useita henkilöitä, joita ei tässä erikseen nimeltä mainita, mutta jotka varmasti tietävät ansaitsevansa suuren kiitoksen vaivannäöstään ja panoksestaan tilaisuuden puolesta. Siis kiitos kaikille potkiaisten järjestämiseen tai itse tilaisuuteen jollakin tavoin osallistuneille! Toivottavasti Laitilan lukion potkiaisperinne jatkuu vahvana jatkossakin. Vastuusta ja rimaa hipovasta täydellisyydestä parsittu viitta laskeutuu nyt tulevien kakkosten harteille.  

Teksti: Jarmo U.

Tulevan syksyn erikoisviikon tarjontaa

Mikä on erikoisviikko?
Erikoisviikko järjestetään vuosittain syksyn ylioppilaskokeiden aikaan. Kurssit ovat yleensä puolikkaita kursseja. Kurssisisältöjä on eri oppiaineiden yhteydessä, mutta on myös kursseja, joiden sisältö ja tavoitteet eivät liity oppiaineisiin. Tällaisia erilaisia kursseja ovat esimerkiksi survival- selviytymiskurssi, ilmaisutaito ja viittomakieli.

Erikoisviikon kurssit ovat soveltavia ja ne arvostellaan aina suoritusmerkinnällä hylätty/hyväksytty. Poissaoloja ei saa tulla, tai ne korvataan erilaisilla tehtävillä.

Kurssien aiheet suunnitellaan joka vuosi erikseen ja oppilaat pääsevät vaikuttamaan niihin. Abeilla on viikon aikana mahdollisuus osallistua englannin ja ruotsin kertauskursseille, mutta he saavat olla mukana myös muilla kursseilla.

Ensi syksyn kurssitarjonta pitää sisällään seuraavanlaisia opintokokonaisuuksia:
ENA9 (englannin puhekurssi), survival- / turvakurssi, uskonto elokuvassa -kurssi, yrittäjyyskurssi, ilmaisutaito, luova kirjoittaminen, viittomakieli, historiaa populaarikulttuurissa -kurssi, ensiapukurssi, LI7, tietotekniikan ajokortti, biologian laborointi sekä sosiaalityön kurssi. Lisäksi abeille on tarjolla englannin ja ruotsin kurssit, jotka valmentavat syksyn kirjoituksiin. 
Seuraavassa on opettajien kirjoittamia lyhyitä esittelyjä erikoisviikon kursseista:
Liikunta:
Liikuntakurssilla tutustutaan hieman erikoisempiin liikuntalajeihin, joihin ei muilla lukion liikuntakursseilla perehdytä. Lajivalikoima vaihtelee vuosittain ja viikon ohjelma pyritään tekemään opiskelijoiden toiveiden mukaiseksi mahdollisuuksien mukaan. Kurssimaksu n.20 €
Survival:
Survivalkurssilla opitaan luonnossa liikkumisen, -ja selviytymisen taitoja. Kurssi muodostuu kahdesta erikoisviikolla pidettävästä aamupäivän opetustuokiosta ja vuorokauden mittaisesta kenttäjaksosta pe-la. Kurssimaksu n. 20 €

Populaarikulttuuri historiassa:
Kurssilla tutustutaan erilaisiin populaarikulttuurin ilmiöihin ja tuotoksiin siitä näkökulmasta, miten niissä käsitellään historiallisia faktoja. Yhdessä pohditaan esimerkkien kautta sitä, minkälaisen kuvan historiasta ne antavat ja millaisia ”taiteilijan vapauksia” niissä on käytetty. Jokainen opiskelija tutustuu myös johonkin itse valitsemaansa työhön (musiikkikappaleeseen, elokuvaan, maalaukseen, runoon…) ja esittelee muulle ryhmälle sekä alkuperäistyön että sen taustalla olevan oikean historian. Kurssin tarkoitus on osoittaa, että populaarikulttuurikin voi opettaa historiaa – ja ennen kaikkea lähdekritiikkiä!


Yrittäjyyden minikurssi:
Laitilan yrittäjien kanssa yhteistyössä tarjottava kurssi, jonka aikana kuullaan asiantuntijaesityksiä yrittäjiltä, käydään tutustumassa lähialueen yrityksiin ja mahdollisuuksien mukaan tehdään hieman käytännön harjoituksiakin.
Ihmisen biologiaa laboroiden:
Kurssilla käydään läpi ihmisen solujen, verenkierron, erityselimistön, silmän ja aivojen rakennetta ja toimintaa sekä laboroidaan sydän, munuainen, silmä ja aivot. Lisäksi tutkitaan ja valmistetaan mikroskooppinäytteitä.
Sosiaalityö:
Sosiaalityö on kokonainen kurssi. Se koostuu kokoontumisista n. kerran viikossa koulupäivän jälkeen ennen syksyn erikoisviikkoa. Kokoontumisissa luodaan pohjaa erikoisviikon ”kenttäjaksoa” varten. Erikoisviikon aikana opiskelijat ovat harjoittelijoina valitsemassaan kohteessa, esim. päivähoidossa, koulussa tai kotipalvelussa.

Uskonto elokuvassa:
Uskonto elokuvassa -kurssilla sovelletaan uskontotieteellistä näkökulmaa elokuvalliseen kerrontaan: uskonnollisten aiheiden käsittely ja tulkintamahdollisuudet.