Viikko 17 Berliinissä – näin sen koin

ma 25.4.

Toinen pääsiäispäivä, kello 9:00. Saksanryhmämme lähtee suorittamaan kenttätutkimusta itse Berliiniin.

Matkaamme Helsinki-Vantaan lentokentälle Raittisen kyydissä. Perillä luovutamme matkalaukkumme eteenpäin ja turvatarkastutamme itsemme. Parin tunnin odottelun jälkeen istumme AirBerliinissä, vaajaan kahden tunnin lennolla.

   Saavumme Tegelin lentokentälle, odotamme kimpsujamme, ja pakkaudumme linja-autoon. Saamme ensikosketuksen Saksan pääkaupunkiin saapuessamme bussilla Itä-Berliinin puolelle Transit Loft –hotelliimme.

   Melko pian lähdemme porukalla valloittamaan kaupungin kadut. Täällähän on kesä! Värikkäitä rakennuksia ja rauhaisaa ihmisliikennettä riittää. Ja liikennevaloissakin meitä tervehtii jo punainen Ampelmann.

   14 meistä päätyy maistamaan paikallista ruokaa samaan ravintolaan, ja niin syömme ulkona italialaisessa paikassa. Meitä ympäröi lämmin, rento ja yhteishenkinen tunnelma.

   Syötyämme palaamme hotellille, ja lähdemme Berliinin yöelämään Alexanderplatzille, Itä-Berliinin keskustaan. Pimeys saapuu yllättäen. Kaikkialla on silti kesäistä. Aukion pienet kojut muistuttavat etäisesti Munamarkkinoita: kuivattuja hedelmiä, I love Berlin, Televisiotorni, neonvaloja, makkaraa. Ihmisiä näkyy suhteellisen vähän, mikä johtunee pääsiäisestä.

   Raitiovaunulla takaisin hotellille, ja asettuminen kodiksi, eli matkalaukun sisällön levittäminen ympäri neljän hengen huonettamme.

ti 26.4.

Herään auringonpaisteeseen ja viereisen työmaan urakointiin. Berliinissä rakennetaan jatkuvasti. Tutustun hotellin aamupalaan: leipää, jogurttia, mysliä, vanukasta, vohveleita, hedelmäsalaattia, kahvia, leikkeleitä…

   Klo 10:00 lähtö kiertoajelulle ympäri pääkaupunkia. Oppaanamme saksalainen, suomea sujuvasti suoltava opas. Kierrämme pikkubussissa ympäri Berliiniä selostuksen kera. Kameroiden laukaisimet ovat koetuksella. Tutustumme Berliinin muurin jäänteisiin. Kurkistamme jopa sen raosta nähden saman maiseman kuin sen ajan berliiniläisetkin. Tiellemme osuu myös presidentinlinna, Voitonpylväs, holokaustin muistomerkki, Brandenburgin portti, Pohjoismaiden suurlähetystöt ja päärautatieasema.

   Kierroksemme jälkeen menemme parini kanssa läheiseen ostoskeskukseen, jossa tutustun muun muassa Ampelmann-, Ostpaket- ja Ostblock-kauppoihin. DDR:n hyvien puolien kaipuun näkee.   

   Illalla käymme isommalla ryhmällä Tv-tornin juurella ja Alexanderplatzilla kiertelemässä. Alkaa sataa ja salamoida kunnolla. Ei haittaa, minua odottaa hotellilla muutaman tunnin postikorttirumba…  

ke 27.4.

Tankki täyteen, ja lähtö naapurikaupunki Potsdamiin klo 9.30. Matka sujuu moottoritietä pitkin, joskin tieviivojenmaalaus aiheuttaa ruuhkaa.

   Perillä ”maalaiskaupungissa”, kauneuden ja vihreyden tyyssijassa. Kohteenamme on Sancoussin barokkilinna. Mukava brittirouva toimii oppaanamme. Kävelemme turvatarkastuksen ohitse. ”Valokuvaaminen kielletty ilman erillistä lupaa.” Meidät ”lukitaan” aina yhteen huoneeseen kerrallaan. Linna on kultainen, runsaasti koristeltu, ainutlaatuinen. Puutarhassa kamerat räpsivät kuvia entistäkin ahkerammin. Kamerat eivät pelkästään zoomaile, vaan myös silmämme – mikä väriloisto.

   Lähdemme Potsdamin keskustaan, jossa meillä on pari tuntia vapaa-aikaa kierrellä kaupoissa ja täyttää itsemme. Seilaamme vanhantyylisellä, kaksikilometrisellä kävelykadulla. Lopulta tutustumme poikien kesken paikalliseen ruokaan, currywurstiin. Istumme, nautimme kesästä, ja kiertelemme lisää. Mansikoita!

   Palaamme hotellille, lepäämme hetken, kunnes suuntaamme isommalla porukalla kohti ostoskatua, jonka bongasimme eilisellä kiertoajelulla. No, emme muista sen nimeä, joten otamme metron, ja lähdemme umpimähkään johonkin. Löydämme Unter den Lindenille paikallisten avulla. Emme silti löydä sitä, mitä etsimme. Emme kuitenkaan ole hukassa, sillä jos ei ole määränpäätä, niin kuinka voisi eksyäkään.

   Loppuillasta lähdemme ihastelemaan päärautatieasemaa. Saavumme junalla takaisin Alexanderplatzille, muttemme nouse vielä kyydistä. Istumme tovin, kunnes ”DDR” alkaa näkyä niin vahvasti asemilla, että on syytä vaihtaa junaa. Jälleenrakennusurakka on valtava, ja sen rajat voi nähdä selvästi. Hyvän ja huonon raja vaihtuu kuin seinään: suuria ostoskeskuksia, sitten slummitaloja ja köyhälistöä.

   Vielä hetki naurua toisten hotellihuoneessa, ja olemme nauttineet päivästä ”koko rahan edestä”.

to 28.4.

Viimeinen ohjattu yhteistoimintapäivä. Aamupala, sitten kohti synkkää Sachsenhausenia. Keskitysleirialue ei tunnu niin ihmeelliseltä: vihreää nurmikkoa, muutama jäljellä oleva rakennus. Vahvoja inhoreaktioita aiheuttaa sen sijaan kuulla, mitä tällä alueella on oikeasti tehty. Saksalainen, englannintaitoinen oppaamme selittää selkeästi, puolueettomasti ja mielenkiintoisesti tapahtumia, jotka tosin olivat kauheita. Kaiken jälkeen päätämme kierroksemme Sektori Z:taan, paikoista pahimpaan. Näemme rauniot niistä rakennuksista, joista leirin toiminta-aikana tuli ihmistuhkaa yhteensä kahdeksan tonnia. On kauheaa seistä tällä rauhallisella alueella kuvitellen samalla niitä hirveyksiä, joita juuri tässä paikassa harjoitettiin vain joitakin vuosikymmeniä sitten.

   Selvittyämme takaisin ajatuksia herättäneestä päiväretkestämme suuntaamme yhteiselle päivälliselle Nikolaivierteliin.

   Syötyäni lähden toisen saksanryhmäläisen kanssa etsimään Madame Tussauds’n vahakabinettia. Löydämme sen ja päätämme vierailuajankohdaksemme huomisen päivän. Tapaamme kaksi muuta ryhmäläistämme. Etenemme hiljalleen Unter den Lindeniä pitkin kohti Alexanderplatzia kierrellen ja pysähtyen jokaisessa matkamuistomyymälässä.

   On kaunis kesäilta, aurinko paistaa sopivalta korkeudelta, viileä tuulenvire hellii, eikä meillä ole kiire minnekään. Pysähdymme tuomiokirkon läheisyyteen kuuntelemaan, kun eräs mies soittaa pianontapaista kirkon portaiden edessä. Carpe diem -tilanne. Havahduttuamme transsista suuntaamme hotellille. Vielä iltajuorut useampienkin henkilöiden kanssa ja sitten pehkuihin. Upea päivä!      

pe 29.4.

Rauhallinen herääminen ja aamupalan kautta Alexanderplatzille paikalliseen Giganttiin. Seurueemme vahvistuu, ja lähdemme metrolla kohti sitä oikeaa ostoskatua, Kurfürstendammia. Talsimme ostoskadun toista puolta nähden esimerkiksi Lacosten, Louis Vuittonin ja Legon myymälät. Pistäydymme osassa niistä, mutta vain katsomassa.

   Päivä on lämmin, joten jokainen puiden varjoissa saavutettu hetki on erävoitto.             

   Pääkohteeksemme muodostuu KaDeWe, väitetysti yksi suurimmista tavarataloista. Valikoimaa ei voi moittia – onhan keskuksessa Iittalan tavaroillakin oma pieni soppensa. Matkamuistoja, syömään ja hotellille.

   Nyt uusi vahakabinettivierailuyritys neljän hengen porukalla. Jotenkin hyvin varattu aikamme valuu hukkaan, joten päätämme lähteä huomenna heti ensimmäiseksi aamulla kohti vahanukkejen säilytyspaikkaa. Erkaannumme, ja jatkan matkaani Unter den Lindenin matkamuistomyymälöitä kohti.

   Shoppailen rauhassa aina klo 20.00 asti, joka on Berliinissä yleinen kauppojen sulkemisaika. Hotellille päin kävellessäni ilta-aurinko paistaa jälleen lämpimästi. Hotellilla, juttelua, naurua, ivailua. Päivät hupenevat uhkaavasti.     

la 30.4.

Kolmas kerta toden … Nyt ryhmämme saavuttaa bussilla kauan himoitsemansa määränpään, Madame Tussauds’n. Hengailemme muun muassa Cruisen Tomin, Shrekin, Madonnan ja Barack Obaman kanssa. Julkkiskierros on hintansa veroinen.

   Vierailun jälkeen tapaan ystäväni Alexanderplatzilla. Shoppailemme viimeisiä tuliaisia ja nautimme kauniista ilmasta.

   Hotellilla vuorossa on armoton pakkaaminen. Onko pakko lähteä? Tunnin murhenäytelmän jälkeen lähdemme vielä klo 19:00 iltakävelylle Berliinin kauniisiin puistoihin.

   Annamme metron kuljettaa itsemme toiselle puolelle kaupunkia, jonka jälkeen jalkaudumme ulkoilmaan. Paikallistamme itsemme kartalle aivan Voitonpylvään läheisyyteen, missä meidän pitikin olla. Kävelemme siksakkia monumentin ympäristön puistoissa ja ihastelemme vehreitä, jättimäisiä lehtipuumetsiä. Citykanejakin näkyy. Ohitamme aikaisemmin viikolla bussista näkemiämme kohteita, kuten erilaisia suurlähetystöjä, Philharmonia-talon ja holokaustin muistomerkin. Ilta pimenee jo sytyttäen katulamput. Saavumme Brandenburgin portille, josta matkaamme metrolla päärautatieasemalle. Keräys lastensäätiön hyväksi – mikä helpotus, pääsen kaikista yksi- ja kaksisenttisistäni eroon! Junalla Alexanderplatzille, raitiovaunulla hotellille.   

   Turvallisesti perillä 22.00 maissa, eikä jaloissakaan tunnu kolotusta. Emme loppujen lopuksi kävelleet kauhean pitkää matkaa, vaikka olimmekin hotellistamme katsottuna melko kaukana. Berliinissä välimatkojen suhteellisten suuruuksien ymmärtäminen hämärtyy, sillä kaikkialle pääsee kätevästi julkisilla.

   Vuorossa vielä pienet iltapakkaukset. Huomenna olisi sitten se ristiriitaisia tunteita herättävä kotiinlähtö.     

su 1.5.

Tuhdin aamiaisen jälkeen suoritan asuinkulmien viime hetken valokuvauksen ja pienen kaupunkilenkin upeassa aamuauringossa. Tupatarkastus, kaikki kunnossa, lähtö.

   Saavumme lentokentälle, luovumme laukuistamme ja kävelemme porttien läpi. Muutaman tunnin odottelu, sitten AirBerliinin koneeseen. Suomi, täältä tullaan! Maisemat ovat upeat: auringon kirjomia pilvipeltoja.

   Suomessa taas, joskin jälleennäkeminen ei ole kaikille niin mieluisa: kesä vaihtui kevääksi, mikä tarkoittaa lehdettömiä puita, alhaista lämpötilaa ja pientä räntää. Mutta Suomi on aina Suomi, kotona taas.

   Monet nukkuvat tai voivottelevat sitä, miten he olisivat nyt ihan mielellään vielä nauttimassa lämpimästä Berliinistä, johon kyllä oikeasti ehti tottua jo viikossa todella hyvin. Se kaikki on vain leikkimielistä suunsoittoa, jolla valmistaudutaan sopeutumaan taas edessä olevaan arkeen.  

   Saavumme perille lähtöpisteeseemme, koulun luokse. Viikon reissu on päättynyt. Sen pituinen se.

ma 2.5.

Paluu arkeen. Mitä, olenko joskus ollut Saksassa? Missä ovat kaikki raitiovaunut muutaman kilometrin koulumatkalle? Entä missä norkoilee kesä? Mutta on arjessa hyvääkin: täällä ei ole yksi- ja kaksisenttisiä taskunpohjalla ärsyttämässä.

   Matkamme sujui kokonaisuutena erinomaisesti, ja niinpä meillä kaikilla on varmasti monia hyviä muistoja, joihin palata viipyilemään aina tarpeen vaatiessa. Omissa muistoissani Berliini on kaunis, kesäinen, taiteellinen, puhdas, vehreä ja tietyllä tavalla rauhallinen miljoonakaupunki. 

Teksti: Jarmo U.

Wanhojen tanssit

Penkkareiden jälkeen lukion kakkosluokkalaisten oli aika juhlia koulun vanhimpana olemista Wanhojen tanssien merkeissä. Moni (ainakin tytöistä) oli odottanut kyseistä prinsessapäivää jo päiväkodista asti ja viimein 18.2. kuukausien harjoittelun jälkeen koitti hartaasti odotettu päivä.

 Yhdeksän maissa koulun käytävät täytti korkojen kopina ja helmojen kahina, kun me koulun uudet vanhimmat saavuimme paikalle. Aamupäivän aikana lukiolaiset sekä ylä- ja alakoululaiset saivat nauttia tanssiesityksistä ja pukuloistosta. Ruokailun aikana osoitimme uuden asemansa meitä nuoremmille oppilaille huulipunahyökkäyksin, ja monen ykkösen ja yläkoululaisen poskia koristikin loppupäivän W-kirjaimet. Wanhojen puheen jälkeen jakaannuimme kahteen ryhmään ja kävimme ilahduttamassa laitilaisia tansseillamme mm. Kaupungintalolla, Veljeskodissa ja Kaukolankodissa. Monen katsojan suusta saattoi kuulla ihastuneita kommentteja hyvin menneistä tansseista sekä kauniista ja komeista nuorista.

Päivän esitysten jälkeen oli muutama tunti aikaa hengähtää ennen illan esitystä ystäville ja sukulaisille. Illan esitys oli (ainakin itselleni) kaikkein hermostuttavin, vaikka tanssit olivat sujuneet päivällä hienosti. Esityksen jälkeen yleisöllä oli mahdollisuus tanssia kanssamme muutama valssi.

Pikaisen vaatteidenvaihdon jälkeen ilta jatkui Raumalle syömään ja Rauman lukiolaisten järjestämille jatkoille Lappiin.

Teksti: Jenni A.

Potkiaiset 16.2.2011 - sydämiä, naurua ja jauhoja

Vuoden 2011 abit hyvästelivät opinahjonsa perinteiseen tyyliin penkkaripäivänä. Kakkoset, sittemmin lukion vanhempien asemaan nousseet, puolestaan jättivät jäähyväiset abiturienteille penkkaripäivän aattona järjestetyissä potkiaisissa. Tunninmittaisessa ”muistotilaisuudessa” testattiin kolmasluokkalaisten ryhmätaitoja ja älykkyyttä, juotiin kakkukahvit ja kokoonnuttiin viimeistä kertaa yhteen. Tilaisuutta ympäröi positiivinen ja lämmin tunnelma – taisi joillakuilla hauskaakin olla.

   Lukion kakkosten abeille järjestämä tilaisuus ideoitiin ja toteutettiin oppituntien ulkopuolella. Kaiken takana oli muutaman aktiivisen henkilön muodostama dreamteam, joka oli päävastuussa tapahtumasta. Kaikki kakkoset osallistuivat osaltaan järjestelyihin antamalla pienen kolehdin tarjoilu- ja materiaalikustannuksia varten.

   Potkiaiset, joiden teemana oli ystävänpäivä, alkoivat kello 15:00. Yhdenmukaisesti mustiin abivaatteisiin pukeutuneet potkittavat saapuivat koulun ruokalaan kakkosten muodostamaa kunniakujaa pitkin. Ensin ohjelmassa oli alkumalja maljapuheineen. Lämminhenkisen leikkimielinen puhe abeista kirvoitti naurunhymähdyksiä ja hyväksyviä nyökytyksiä yleisön joukosta.

   Ennen kahvitarjoilua abien piti todistaa sydänpelissä ryhmätyöskentelykykynsä. Ruokalan seinille kiinnitetyt, jokaiselle erikseen nimetyt sydämet sisälsivät aforismin ja ohjeet ruokajonojen muodostamiseen. Kaikkien löydettyä paikkansa tarjoiltiin väelle täytekakkua sekä kinkkupiirakkaa kahvin kera. Tarjoilun ja tarjottavat kakkoset olivat ostaneet koulun keittiöltä, joka hoiti osuutensa moitteettomasti. Kahvittajattarina oli lisäksi neljä ykkösluokkalaista. Kukkaispöytäliinat ja Laitilan Puutarhakaupasta hankitut kukkakimput koristivat pöytiä, joista kantautui kahvittelun lomassa vilkas puheensorina.

   Tarjoilun jälkeen abiturientit pääsivät osoittamaan viisautensa tietovisassa opettajia vastaan. Tiukka kilpailu päättyi lopulta potkittavien ylivoimaiseen 6-0 voittoon, ja opettajien todettiin joutuvan palaamaan takaisin koulunpenkeille. Tulokseen saattoivat tietysti vaikuttaa kysymykset, jotka oli laadittu kunkin kohderyhmän älykkyysosamäärää puolueellisesti mukaillen.

   Lopulta koitti potkaisu, jossa abit laskettiin pois Laitilan lukiosta. Ryhmänohjaajat Aki ja Riitta jättivät viimeisen jäljen oppilaisiinsa: jauhoisen kengänkuvan jokaisen takalistoon. 

    Kakkosten ydinryhmän, useiden auttajien, lämminhenkisten abien sekä rentojen opettajien ja oppilaiden sekoittuessa keskenään syntyi lopputuloksena onnistunut mikstuura, potkiaiset. Alkujaan huolestuttanut pelko alhaisesta osallistumisprosentista osoittautui turhaksi ja tilaisuus oli onnistuneesti hallittu kokonaisuus, jossa tekijöiltä kyllä vaadittiin improvisaatiotakin.  

   Hyvin onnistuneen tilaisuuden takana oli useita henkilöitä, joita ei tässä erikseen nimeltä mainita, mutta jotka varmasti tietävät ansaitsevansa suuren kiitoksen vaivannäöstään ja panoksestaan tilaisuuden puolesta. Siis kiitos kaikille potkiaisten järjestämiseen tai itse tilaisuuteen jollakin tavoin osallistuneille! Toivottavasti Laitilan lukion potkiaisperinne jatkuu vahvana jatkossakin. Vastuusta ja rimaa hipovasta täydellisyydestä parsittu viitta laskeutuu nyt tulevien kakkosten harteille.  

Teksti: Jarmo U.

Tulevan syksyn erikoisviikon tarjontaa

Mikä on erikoisviikko?

Erikoisviikko järjestetään vuosittain syksyn ylioppilaskokeiden aikaan. Kurssit ovat yleensä puolikkaita kursseja. Kurssisisältöjä on eri oppiaineiden yhteydessä, mutta on myös kursseja, joiden sisältö ja tavoitteet eivät liity oppiaineisiin. Tällaisia erilaisia kursseja ovat esimerkiksi survival- selviytymiskurssi, ilmaisutaito ja viittomakieli.

Erikoisviikon kurssit ovat soveltavia ja ne arvostellaan aina suoritusmerkinnällä hylätty/hyväksytty. Poissaoloja ei saa tulla, tai ne korvataan erilaisilla tehtävillä.

Kurssien aiheet suunnitellaan joka vuosi erikseen ja oppilaat pääsevät vaikuttamaan niihin. Abeilla on viikon aikana mahdollisuus osallistua englannin ja ruotsin kertauskursseille, mutta he saavat olla mukana myös muilla kursseilla.

Ensi syksyn kurssitarjonta pitää sisällään seuraavanlaisia opintokokonaisuuksia:

ENA9 (englannin puhekurssi), survival- / turvakurssi, uskonto elokuvassa -kurssi, yrittäjyyskurssi, ilmaisutaito, luova kirjoittaminen, viittomakieli, historiaa populaarikulttuurissa -kurssi, ensiapukurssi, LI7, tietotekniikan ajokortti, biologian laborointi sekä sosiaalityön kurssi. Lisäksi abeille on tarjolla englannin ja ruotsin kurssit, jotka valmentavat syksyn kirjoituksiin. 

Seuraavassa on opettajien kirjoittamia lyhyitä esittelyjä erikoisviikon kursseista:

Liikunta:

Liikuntakurssilla tutustutaan hieman erikoisempiin liikuntalajeihin, joihin ei muilla lukion liikuntakursseilla perehdytä. Lajivalikoima vaihtelee vuosittain ja viikon ohjelma pyritään tekemään opiskelijoiden toiveiden mukaiseksi mahdollisuuksien mukaan. Kurssimaksu n.20 €

Survival:

Survivalkurssilla opitaan luonnossa liikkumisen, -ja selviytymisen taitoja. Kurssi muodostuu kahdesta erikoisviikolla pidettävästä aamupäivän opetustuokiosta ja vuorokauden mittaisesta kenttäjaksosta pe-la. Kurssimaksu n. 20 €

Populaarikulttuuri historiassa:

Kurssilla tutustutaan erilaisiin populaarikulttuurin ilmiöihin ja tuotoksiin siitä näkökulmasta, miten niissä käsitellään historiallisia faktoja. Yhdessä pohditaan esimerkkien kautta sitä, minkälaisen kuvan historiasta ne antavat ja millaisia ”taiteilijan vapauksia” niissä on käytetty. Jokainen opiskelija tutustuu myös johonkin itse valitsemaansa työhön (musiikkikappaleeseen, elokuvaan, maalaukseen, runoon…) ja esittelee muulle ryhmälle sekä alkuperäistyön että sen taustalla olevan oikean historian. Kurssin tarkoitus on osoittaa, että populaarikulttuurikin voi opettaa historiaa – ja ennen kaikkea lähdekritiikkiä!

Yrittäjyyden minikurssi:

Laitilan yrittäjien kanssa yhteistyössä tarjottava kurssi, jonka aikana kuullaan asiantuntijaesityksiä yrittäjiltä, käydään tutustumassa lähialueen yrityksiin ja mahdollisuuksien mukaan tehdään hieman käytännön harjoituksiakin.

Ihmisen biologiaa laboroiden:

Kurssilla käydään läpi ihmisen solujen, verenkierron, erityselimistön, silmän ja aivojen rakennetta ja toimintaa sekä laboroidaan sydän, munuainen, silmä ja aivot. Lisäksi tutkitaan ja valmistetaan mikroskooppinäytteitä.

Sosiaalityö:

Sosiaalityö on kokonainen kurssi. Se koostuu kokoontumisista n. kerran viikossa koulupäivän jälkeen ennen syksyn erikoisviikkoa. Kokoontumisissa luodaan pohjaa erikoisviikon ”kenttäjaksoa” varten. Erikoisviikon aikana opiskelijat ovat harjoittelijoina valitsemassaan kohteessa, esim. päivähoidossa, koulussa tai kotipalvelussa.

Uskonto elokuvassa:

Uskonto elokuvassa -kurssilla sovelletaan uskontotieteellistä näkökulmaa elokuvalliseen kerrontaan: uskonnollisten aiheiden käsittely ja tulkintamahdollisuudet.

Ahdistava koulu

Voisiko yläastelainen koulupäiväänsä enää paremmin aloittaa, kun aamulla oppilaitokseen saapuessaan kohtaa äkäisiä ilmeitä, uneliaita haukotuksia tai välinpitämättömiä katseita? Suomi on jo pitkään ollut peränpitäjä WHO:n kansainvälisissä kouluviihtyvyystutkimuksissa. Miksi emme viihdy opinahjoissamme?  

    

Nuorten huonoa viihtyvyyttä todistaa jälleen muun muassa Ylen nettisivuilla 17.8.2009 julkaistu uutinen Suomalaisten kouluviihtyvyys heikko. Kirjoituksessa todetaan koulukokemusten olevan mieluisia valtaosalla oppilaista, mutta silti joka kolmas suhtautuu kielteisesti kouluun. Voin hyvin uskoa sen.

   

 Huonoa viihtyvyyttä selitetään usein surkeilla opettajilla sekä oppilaisiin kohdistuvilla liikavaatimuksilla. Itse yläasteen kokeneena tiedän molempien edellä mainittujen syiden olevan vain huonoja selityksiä. Huonon viihtyvyyden syy löytyy usein oppilaasta itsestään! On totta, että esimerkiksi huonot arkirutiinitottumukset ja kaverit asenteineen vaikuttavat koulujaksamiseen. Koulukiusaaminen taas on ihan eri, vakava lukunsa. Lisäksi luokkien huonolla ergonomialla on oma vaikutuksensa kouluviihtyvyyteen: tuskin ketään enää hymyilyttää, kun on istunut viikon selkä vääränä oman pienen pulpettinsa takana. Huonosta viihtyvyydestä kertovat myös nuorten masentuneisuuden ja psyykenlääkkeiden käytön jatkuva lisääntyminen.

   

Uskon kuitenkin vahvasti siihen, että jos kouluja halutaan muokata viihtyisämmiksi, on lähdettävä liikkeelle yksilöstä itsestään. Ulkoiset ympäristötekijät tulevat sen jälkeen.

    

Yksilön keskeistä asemaa yhtenä kouluviihtyvyyden osatekijänä kuvastavat hyvin älykkyys- ja viihtyvyystestien väliset erot. Samalla kun uutiset kertovat huonosta viihtyvyydestä, komeilee Suomi Pisa-älykkyystestien kärjessä. Viimeksi vuonna 2006 OECD:n järjestämissä osaamisvertailutesteissä Suomen 15-vuotiaat nuoret sijoittuivat kokonaispisteillään ensimmäisiksi 56 muun testimaan oppilaiden joukosta. Huonoa kouluviihtyvyyttä käsitelleessä uutisessa mainitun Ilona Haapasalon väitöskirjatutkimuksen mukaan myönteiset koulukokemukset ovat yhteydessä koulumenestykseen. Jos asia olisi täsmälleen näin, eikö Suomen pitäisi olla Pisa-testien häntäpäässä? Eikö joka kolmannen oppilaan huonon viihtyvyyden pitäisi näkyä jo älykkyystutkimuksissakin?

    

Itse en näe Pisa-tutkimusten tuloksissa ja suomalaisten alhaisessa kouluviihtyvyydessä mitään ristiriitaa, päinvastoin. Erot kertovat pikemmin kaiken olevan kunnossa: kehno viihtyvyys onkin kehnoa suhtautumista opiskeluun. Tutkimukset osoittavat, että kouluun on ennen kaikkea tultu oppimaan, ei viihtymään.

    

Ratkaisu ilmapiirin parantamiseksi löytyy siis yksilöstä itsestään. Oppilaitos on ikään kuin valmiiksi annettu kehys, johon oppilas maalaa taideteoksensa. Yksilön asennoituminen määrää sen, millainen kuvasta muodostuu. Opiskelijan motivaatioon eli inspiraatioon voivat muut yrittää vaikuttaa, mutta useimmin ideat kumpuavat taiteilijasta itsestään. Aina innostus ei ole tullakseen, vaan kun halu luomiseen ja oppimiseen lähtee ihmisestä itsestään, ovat tulokset hedelmällisiä sekä pitkäkestoisia.

    

Miten sitten voi parantaa omaa oppimismotivaatiotaan? Ei ole olemassa kaikille sopivaa yleisratkaisua. Jokainen ihminen on omanlaisensa, myös oppijana. Usein motivaatiotaan voi tosin lisätä asettamalla selkeitä päämääriä, joita kohti pyrkii. Opiskelussa asenne ratkaisee!

   

 Ollessani itse lukiolainen en ole enää havainnut merkkejä huonosta viihtyvyydestä. Tämä selittynee juuri sillä, että lähes kaikilla lukiolaisilla on tiedossaan päämäärä, jota kohti he pyrkivät. Useimmat tiedostavat ne syyt, joita varten he ovat tulleet lukioon opiskelemaan. Yläaste puolestaan on eräänlaista soidinmenoa, jonka aikana nuoret valitsevat mieluisimman opiskelupaikkansa ja –tavoitteensa. Kaikki yhdeksäsluokkalaiset eivät löydä itseään kiinnostavaa jatkopaikkaa vaivattomasti.

    

Yläastelaisen motivoituminen ei ole yhtä helppoa kuin lukiolaisen. Lukiolaista motivoivat eteenpäin hänen omat tavoitteensa, kun taas yläkoululaiselta sisäistä motivaatiota ei välttämättä löydy. Tällöin oppilasta on kannustettava ulkoisen motivaation avulla.

    

Innostuneen nuoren pärjätessä koulussa mahdollinen ahdistuneisuuskin vähenisi koulukiinnostuksen ja hyvän mielen myötä. Nuorten kiinnostusta opiskeluun voitaisiin parantaa lisäämällä taideaineita, jotka koetaan usein lukuaineita miellyttävämmiksi. Kun koululainen kokisi oppimisen iloa jossakin taideaineessa, saattaisi sama innostus motivoida lukuaineiden opiskeluakin. Muita yläastelaisten huonoa viihtyvyyttä ehkäiseviä keinoja olisivat opinto-ohjauksen sekä ennaltaehkäisevän terveydenhuollon lisääminen opetussuunnitelmaan. Näin oppilaat saisivat enemmän tietoa tulevaisuuden mahdollisuuksistaan. Samalla epävarmuuden tunne vähenisi.

    

Huonossa kouluviihtyvyydessä on pitkälti kyse opiskelun ja sen eteen tehtävän työn karsastuksesta. Koulussa kuuluu maistua työnmaku: rakennetaanhan siellä juuri meidän tulevaisuuttamme. Jos oppilaalla jo aamulla kouluun tullessaan on aurinkoinen mieli ja oikea asenne oppimiseen, eivät toisten äkäisimmätkään katseet vaikuta häneen. Tällöin nuori on valmis oman taideteoksensa maalaamiseen, mihin kotimaiset oppilaitoksemme tarjoavat hyvät puitteet.

    

Suomalainen koulujärjestelmä ilmapiireineen on tutkitusti sopiva tällaisenaan. Olkoot opinahjomme siis vastaavaisuudessakin sellaisia, kuin ne nyt ovat: ahdistavia kouluja!  

Teksti: Jarmo U.

          

Retkipäivä 27.10.2010

Laitilan lukion ykkösten retkipäivä mallia 2010 suuntautui erääseen Suomen historiallisesti tärkeimpään kaupunkiin, Turkuun. 

Koululta bussi otti suunnan kohti Turun sataman lähistöä, josta löytyy vuonna 1999 perustettu valtakunnallinen merenkulun ja merivoimien historian erikoismuseo, Forum Marinum.  Rakennus itsessään on vanha punatiilinen valtion ja Osuuskaupan viljamakasiini, joka on näin myöhemmin löytänyt hieman erilaisen käyttötarkoituksen.  Forum Marinumissa on esillä Suomen laivaston ja Lounais-Suomen merenkulun historiasta kertova perusnäyttely, sekä talvisodan aikaisesta sotamerenkulusta kertova näyttely.  Oppaat kertoivat eri alusten ja esineistön historiaa ja käyttötarkoituksia, sekä itse museon historiaa. Forum Marinumin aluskokoelmiin kuuluvat mm. kuuluisa Suomen Joutsen, tykkivene Karjala, sekä miinalaiva Keihässalmi.

Seuraavaksi matka suuntautui kävellen kohti Turun linnaa, yhtä Turun merkittävimmistä nähtävyyksistä. Linnan historia johtaa taaksepäin jo miltei 800 vuotta, jolloin paikalle on tiettävästi muodostunut sotilasleiri. Kun oli päästy sisään linnaan, ryhmämme jaettiin puoliksi ja oppaat veivät ryhmiä läpi linnan lukuisten käytävien, kerrosten ja huoneiden samalle kertoen linnan rakennushistoriasta ja taisteluista sekä henkilöistä, joita linna on nähnyt vuosisatojen aikana. Nykyään linnassa toimii mm. kappeli, josta on tullut todella kysytty paikka häitä varten.

 

Kun linna oli käyty läpi, bussi matkasi kohti Turun keskustaa. Ohjelmassa oli tunnin verran vapaa-aikaa, joten sen sai käyttää vapaasti kierrellen kaupungilla. Tunnin kuluttua kaikkien palattua linja-autolle, alkoi matka takaisin kohti Laitilaa.

Teksti: Frans L.

Laitilan lukion kakkoset vierailivat retkipäivänä perinteiseen tapaan Tampereella. Vierailukohteina olivat Hiekan taidemuseo ja Tampereen tuomiokirkko. Käytiinpä retken päätteeksi myös Koskikeskuksessa.

Aamuauringon paistaessa kauniisti ja raikkaan ilman vallitessa saavuimme ensimmäiseen kohteeseemme, Hiekan taidemuseoon. Heti pihalla saattoi huomata, ettei kyseessä ollut mikään pieni rakennus, johon olisi yritetty väkisin kerätä joitakin Kustaa Hiekkaan liittyviä esineitä. Rakennus, jonka Kustaa Hiekka itse jo aikoinaan rakennutti varta vasten museoksi, oli yhtä jylhä sisältä kuin ulkoakin. Ilmassa oli suuren ja hienon museon tuntua heti eteisessä, kun meidän piti laittaa muoviset kengänsuojat tallustimiemme päälle.

    

Tutustuimme oppaiden johdolla kahdessa eri ryhmässä Suomen vanhimman yksityisen museon esineistöön. Heti kierroksen alettua saimme huomata, miten valtava Hiekan taidekokoelma, jossa on mukana lisäksi yhden hänen hyvän ystävänsä esineistöä, oikeasti on. Samalla huomasimme, miten pieni tietämyksemme oman kylän kasvatistamme olikaan.

    

Kustaa Hiekka oli ahkera matkamies, mikä näkyi olennaisesti museon kokoelmissa. Erilaisia esineitä oli peräisin niin Venäjältä, Kiinasta kuin Japanistakin. Esillä oli barokki- ja uusrokokootyylisiä huonekaluja, norsunluusta valmistettuja koristeita, hopeisia ja kultaisia astiastoja ja tunnettujen suomalaisten maalaamia tauluja.  Yksi näyttelyn mieleenpainuvimmista esineistä oli varmasti lasikuvun alla esillä ollut oikea muumion käsi. Näyttelysaleja kiertäessään sai vain koko ajan varoa, ettei vahingossakaan rikkonut mitään arvokasta.

    

Näyttely oli laaja ja mielenkiintoinen kokonaisuus, jonka parissa olisi saanut aikaa kulumaan enemmänkin. Vaan aikataulumme oli armoton, ja tuomiokirkko odotti jo meitä. Näyttely ehti kuitenkin hälventää sitä harhaluulojen ja tietämättömyyden usvaa, joka verhoaa Kustaa Hiekkaa ainakin omalla kohdallani. Tavarat ja henkilöt ikään kuin heräsivät henkiin hyvien oppaiden valottaessa niiden taustaa. Ironista kyllä, että oppiakseen oman paikkakunnan miehestä, oli tällä kertaa mentävä merta edemmäs kalaan.        

    

Taidekokoelmista siirryimme linja-autolla monia yksisuuntaisia katuja pujotellen Tampereen tuomiokirkolle. Vaikka kyseessä oli museoon verrattuna aivan eri tarkoitukseen pystytetty rakennus, oli kirkon taiteellinen anti yhtä lumoava. Vuosina 2005–2007 kirkon peruskorjaukseen uponneet yli seitsemän miljoonaa euroa eivät olleet menneet hukkaan, minkä näki jo kirkon julkisivusta. Ulkoapäin katsottuna pyhä paikka näytti linnamaiselta rakennukselta, jonka olisi saattanut uskoa rakennetun vasta äskettäin.

    

Kirkon sisällä istuimme alas kuuntelemaan paikallisen kirkon parissa työskentelevän miehen opastusta. Puuduttavan kirkkohistorian sijaan kuulimme yllättäen tuomiokirkon taidehistoriasta, mikä oli erittäin mielenkiintoista ja ymmärrettävää, sillä ovathan kirkon taideteosten takana itse herrat Hugo Simberg ja Magnus Enckell. Näimme siis omin silmin Suomen taidehistorian merkittäviä teoksia, kuten Simbergin Kuoleman puutarhan ja Haavoittuneen enkelin, sekä Enckellin Ylösnousemuksen. Ainoana miinuspuolena esittelyssä oli se, ettemme kierrelleet katsomassa teoksia lähempää, minkä monet olisivat halunneet tehdä.

    

Syötyämme eväät linja-autossa tuomiokirkon kupeessa matkasimme retkipäivän viimeiseen kohteeseen. Matkamme päättyi rakennukseen, joka on kenties nykynuorille kahden edellä mainitun kohteen rinnalla yhtä tärkeä ”nähtävyys”. Kyseessä oli nimittäin ostoskeskus Koskikeskus. Meillä oli reilu tunti aikaa tehdä ostoksia, ja innokkaimpien haaveihin näytti tarttuneen tavaraa varsin kiitettävästi.

    

Linja-autoasemalla pakkauduimme kuljettimeemme viimeiseen kerran. Tiedossa oli enää retken tylsin osuus, kun edessä olisi parin tunnin bussimatka. Tai no niin… me muutamat unikeot nukuimme, mutta muuten autossa vallitsi koko paluumatkan ajan iloisen puheensorinan ja äänekkään naurunremakan kirjava sekamelska. Retkipäivä oli jälleen toiminut hyvänä ”välilaskuna” syyslomaan, ja jokainen oli sivistynyt huomaamattaan ainakin vähän.  

Teksti: Jarmo U.

Myös abit reissasivat retkipäivänä ja tutustuivat Helsinkiin. Siitä emme saaneet raporttia lehteen.

Kuvat: Johanna A. ja Karoliina V.

Erikoisviikko!

Erikoisviikko järjestetään vuosittain syksyn ylioppilaskokeiden aikaan. Kurssit ovat yleensä puolikkaita kursseja. Kurssisisältöjä on eri oppiaineiden yhteydessä, mutta on myös kursseja, joiden sisältö ja tavoitteet eivät liity oppiaineisiin. Tällaisia erilaisia kursseja ovat esimerkiksi survival- selviytymiskurssi, ilmaisutaito ja viittomakieli.

Erikoisviikon kurssit ovat soveltavia ja ne arvostellaan aina suoritusmerkinnällä hylätty/hyväksytty. Poissaoloja ei saa tulla, tai ne korvataan erilaisilla tehtävillä.

Kurssien aiheet suunnitellaan joka vuosi erikseen ja oppilaat pääsevät vaikuttamaan niihin. Abeilla on viikon aikana mahdollisuus osallistua englannin ja ruotsin kertauskursseille, mutta he saavat olla mukana myös muilla kursseilla.

Kokemuksia kursseilta

Erikoisviikon oppimistekniikat -kurssilla perehdyimme kurssin nimen mukaisesti erilaisiin oppimista tukeviin tekniikoihin, pohdimme oppimisen luonnetta ja teimme mielenkiintoisia harjoituksia.

Oppiminen on kokemuksista johtuvaa tietotaidon karttumista ja muuttumista. Kurssilla opimme, miten kartuttaa tietotaitoa, ja mikä on itselle sopiva oppimistyyli ja -tekniikka. Erilaiset oppimistekniikat ovat hyödyllisiä monesta syystä: niiden avulla voi oppia asioita monesta eri näkökulmasta, tekniikoiden vaihtelu auttaa keskittymään ja säilyttämään mielenkiinnon opittavia asioita kohtaan.

Kurssilla totesimme myös, että opiskelu on toisinaan ikävää, työlästä ja kurjalta tuntuvaa. Opimme sen, että oppiminen ja opiskelu eivät ole aina sama asia. Opiskelu voi tuntua kurjalta, jos käytössä on aina samat menetelmät, aihepiiri on epäkiinnostava, olo on väsynyt ja / tai on ”tipahtanut kärryilta”. Oppija voi motivoida itseään itselle sopiviin oppimistavoitteisiin ja siten löytää uudelleen oppimisen ilon.

Suosittelemme kurssia tuleville ykkösille seuraavista syistä. Kurssi on rento ja opettavainen, hyödyllinen, mukava ja monipuolinen. Kurssilta saimme vinkkejä opiskelun tehostamiseen (eli miten pääsemme mielekkäämpiin oppimiskokemuksiin) ja siihenkin, miten kohdata vaikeudet ja epäonnistumiset opiskelussa.
von Wrightiä siteeraten voimme todeta, että oppiminen on tiedon rakentamista yksilöllisesti, ja oppiminen edellyttää pohtimista, oppimaan oppimista, vuorovaikutusta ja aikaa ja työtä!

Teksti: Oppimistekniikat -kurssin opiskelijat

Kurssin opettajana koin oppimisen ja opettamisen iloa. Sain ryhmältä hyviä vinkkejä opetustilanteiden monipuolistamiseen (etten aina pitäisi niitä iänikuisia kalvosulkeisia). Oppimistekniikat kurssin taustana on edeltävän vuoden kurssi ”opi rennoksi ja opi rennosti”. Opettajan toiveena on, että rentoutta korostava kurssi toteutuu ensi vuoden syksyn erikoisviikolla.

Teksti: Kristiina L.

Estetiikka on filosofian osa-alue, joka pohtii mm. kauneuden, rumuuden ja taiteen kysymyksiä. Erikoisviikon kurssilla pohdimme kauneutta ja rumuutta eri aikoina eri kulttuureissa, muodin historiaa ja teimme estetiikasta käytännönläheistä – uskonnon luokan seinällä on ryhmämme toteuttama taideteos muotilehtien naiskuvasta.

Filosofi Kantin mukaan kauneuden kokemus perustuu kykyyn arvioida muotojen maailmaa, ja tuo kokemus herättää mielihyvän tunteen. Kauneuden avulla tyydyttyy ihmisen tarve kokea maailma mielekkääksi.

Filosofien lisäksi sukelsimme korkokenkien, tekokynsien ja meikkaamisen mielenkiintoiseen maailmaan. Saimme nauttia Senni Hirvelän opastuksesta kynsien hoidossa. Kiitos, Senni!

Saimme asiantuntevaa opastusta meikkaamiseen NeaNoorassa, jossa yksi ryhmämme jäsen sai arkimeikin (ja me muut kadehdimme). Kiitos NeaNooran väelle!

Muodin historiaa pohdimme (puku)elokuvien kautta. Muotisuunnittelu on keskeinen osa joidenkin elokuvien sisältöä. Onneksi niin, sillä kauneus saa meidät haltioitumaan.

Kaari Utrio on sanonut, että absoluuttisen kauneuden määreitä on vähän. Nainen on aina ollut kaunis, mutta eri nainen eri aikoina. Ajan mittaan siis kaikki olemme kauniita.

Teksti: Estetiikka -kurssin opiskelijat

Sosiaalityön kurssi tyttöjen suosiossa 

Sosiaalityön kurssille osallistui 14 palveluammateista kiinnostunutta tyttöä. Kurssi alkoi jo ennen erikoisviikkoa Kristiina Laihosen teoriatunneilla. Käsittelimme ihmisen kehityksen vaiheita ja sosiaalisia tarpeita. Itse erikoisviikolla pääsimme hakemaamme työpaikkaan näkemään, miten lastenhoidossa, kerhossa, koulussa ja vanhustenhoidossa toimitaan. Saimme tuntumaa sosiaalialoista ja hyödyllistä tietoa, jota voi soveltaa moneen.

Itse vietin viikon ryhmäperhepäivähoidossa alle kouluikäisten ja ykkösluokkalaisten kanssa. Lapsia hoidossa oli kymmenen  ja monet tunsivat minut jo ennestään. Pääsin heti mukaan lasten leikkeihin ja peleihin ja sain osakseni paljon huomiota. Ääni oli käheä vastattuani satoihin kysymyksiin, joita tulvi lasten suusta koko viikon ajan. Askartelin vanhempien lasten kanssa lennokkeja ja perhostauluja. Jotkut lapsista olivat erittäin tarkkoja ja toiset taas eivät jaksaneen keskittyä niin hyvin. Siinä huomasin lasten erilaiset persoonat.

Ongelmatilanteiltakaan ei vältytty. Sekä pienillä lapsilla, että vähän isommillakin oli joskus huonoja päiviä, jolloin kaikki mahdollinen oli huonosti. Silloin oli parasta antaa lapsen vain olla ja leikkiä omissa oloissaan, jos hän niin halusi.

Erikoisviikon jokaisena päivänä piti kirjoittaa päiväkirjaa töiden tapahtumista ja omista tuntemuksista. Jos halusi sai pyytää työnantajalta myös arvion työstä.

     

Viikon aikana opin, että lasten kanssa tarvitaan luovuutta ja kärsivällisyyttäkin. Jokainen päivä oli toisaalta erilainen, vaikka päivärytmi olikin sama.

Teksti: Eevi J.

Tunnelmia erikoisviikon paikallishistorian kurssilta

Paikallishistorian kurssi sai suuren suosin, kun runsas nelikymmenpäinen ryhmä kokoontui historian luokkaan. Opettajina toimivat Johanna Ahonen ja Sinikka Uusitalo.

       

Ensimmäisenä päivänä ryhmä sai asiantuntevan ja kattavan katsauksen Laitilan historiaan. Vanhaa tuntua saatiin, kun katsottiin diaprojektorilla valokuvia muinaisesineistä ja Laitilan historiallisista kohteista. Jokainen oppilas kävi myös katsomassa oman kylänsä historiasta osoitteessa http://www.lailanet.fi /kylahistoria/index.html. Tuntien lopuksi käytiin porukalla Rukoushuoneen mäellä.

     

Toisena päivänä ryhmä lähti heti päivän alkaessa linja-autolla paikalliselle kiertoajelulle. Oppaana toimi arkeologi Marja Pälikkö. Hän kertoi paikkojen taustoista niin linja-autossa kuin paikanpäälläkin. Ensin käytiin Kirkelinna- linnavuorella, jossa linnoitukseen on voitu menneinä aikoina siirtää turvaan lapset ja naiset. Linnoituksen jälkeen suunnattiin Kodjalan Vainiomäen kalmistolle, jossa kuultiin entisaikojen hautausperinteistä ja -tavoista. Matkalla arkeologiakeskus Untamalan yläkertaan ryhmä pysähtyi vielä katselemaan linja-autosta muinaista peltomaisemaa. Untamalasta matka jatkui takaisin koululle.

Kolmantena päivänä, torstaina, oppilaat kokoontuivat ensin historian luokkaan. Siellä jakauduttiin kahteen ryhmään. Toinen puolisko lähti Poukan talolle, jossa Lea Koskinen selvitti Poukan ja muiden Laitilan kohteiden historiaa. Toiset lähtivät Johannan kanssa piispa Eerik Sorolaisen patsaan ja kirkon suuntaan. Kirkon luona ryhmäläiset saivat etsiä hautausmaan vanhimpia hautoja. Puolessa välissä tunteja ryhmät vaihtoivat paikkaa.

Perjantaina ryhmä suuntasi Uuteenkaupunkiin ja perehtyi siellä oleviin historiallisiin kohteisiin.

   

Paikallishistorian kurssi oli antoisa ja erilainen kokemus. Sää ei ehkä ollut maailman paras, mutta se ei latistanut tunnelmaa. Kurssi on ollut oiva tapa jokaiselle laitilalaiselle päivittää ja täydentää omaa asuinpaikkakuntatietämystään.

Teksti: E.J.

Orjapäivä 2010

26. elokuuta koitti se päivä lukuvuodesta, kun lukion kakkoset toivottivat uudet ykköset tervetulleiksi Laitilan lukioon – tosin hieman erikoisella tavalla. Päivä alkoi ykkösten pukemisella ”sopiviin varustuksiin” päivän rientoja varten. Suosituimpia pukeutumisteemoja olivat lapsi ja vanhus.

Orjuuttaminen alkoi välittömästi ensimmäisellä välitunnilla. Yläkoulun piha täyttyi orjista ja heidän orjuuttajistaan, mutta luonnollisesti myös yläasteen oppilaat seurasivat tempauksiamme mielenkiinnolla. Oli juoksemista ympäri pihaa huutaen ylistystä kakkosille, letkajenkkaa, tanssia, jo lähes perinteeksi muodostunutta ”paripunnertamista” ja muuta mahdollisimman tyhmää ja noloa puuhattavaa. Orjapäivän tarkoitus ei siitä huolimatta ole tietenkään nolata ketään tai tuottaa huonoa mieltä, vaan sen on tarkoitus olla hauska päivä lukiolaisten kesken ja luoda myös hyvää henkeä oppilaiden välille.

Ruokavälitunnilla monet orjat passitettiin ruokalaan tarjoilijoiksi. Kaikki lisää leipää tai vettä tarvitsevat saivat loistavaa palvelua orjilta ilman, että heidän olisi itse tarvinnut vaivautua tekemään yhtään mitään. Monet kakkoset kuitenkin suunnistivat orjiensa kanssa keskustaan viihdyttämään myös muita Laitilalaisia kuin vain koulumme oppilaita. Haarahyppely ja kumartaminen kävelykaduilla ja ruokailu huoltoasemilla keräsivät tietysti katseita ja iloisia ilmeitä, mikä teki päivästä kakkosille hauskemman, mutta ykkösille kenties entistä nolomman.

Viimeisellä oppitunnilla kaikki kerääntyivät saliin, jonne kakkoset olivat järjestäneet pientä ohjelmaa ykkösille. Viimeistään kieriminen parin kanssa lattialla, omenoiden siirtely jauhoista veteen ja kananmuniin sekä perinteinen orjakaste muiden ohjelmien ohella ottivat ykkösiltä liiat luulot pois ja toivottavasti edesauttoivat kakkosten kunnioittamista… :)

Orjapäivän kruunasi illalla pidetyt nahkiaiset koulun ruokalassa. Luvassa oli ohjelmaa, hyvä musiikkia ja tanssia sekä hauskaa vapaa-ajanviettoa kavereitten kanssa pienen napostelun kera. Perinteinen limboamiskisa oli yhtä jännittävä kuin edeltävänäkin vuonna, ja pelkokertoimesta tuttu syömiskisa tarjosi elämyksiä niin kilpailijoille kuin katsojillekin.

Kokonaisuudessaan päivä onnistui loistavasti, ja kakkoset hoitivat hommansa mallikkaasti.

Teksti: Nelli E.

Syksyn 2010 lehden satoa

Kouluvuosi on täydessä vauhdissa ja lähes kahden viidesosan siitä jo jäätyä taakse, kesä on enää lämmin muisto. Kun ikkunasta näkyy tasaisen harmaa taivas ja jäätävän tihkun hiljentämä maisema, on jotenkin vaikea ajatella, että vain muutama kuukausi sitten kotiovesta tarkeni astua ulos ilman kaulahuivia ja hanskoja. Mutta onneksi syksy on ollut pääosin todella upea ja aurinkoinen, auringonpaisteesta kun saa aina annoksen lisäenergiaa.

Kun syksy kääntyy talveksi ja auringonvalon määrä vähenee, on kuitenkin mukava ammentaa voimia myös arjen tutuista perinteistä ja uusista (oppimis)kokemuksista. Lukiolaisen elämässä syksyn aikana ehtii tapahtua kaikenlaista. Uudet ykköset tutustuvat koulun rutiineihin, kaikki opiskelijat pääsevät hyötymään erikoisviikosta ja epäilemättä odotetun syysloman polkaisee käyntiin retkipäivän tarjoama maisemanvaihdos.

Lukiossa ei siis pelkästään pakerreta ryppy otsalla ja istumalihakset puutuneina. Aina välillä on mukava saada opiskeluunkin pieniä katkoksia, vaikka oppiminen on tietenkin lukiolaisen päätyötä. Tässä lehdessä tutustumme oppilaiden arkeen erityisesti Laitilan lukion erityispiirteiden näkökulmasta. Tällä tavalla palvelemme myös mahdollisia tulevia ykkösiä, nykyisiä peruskoulun yhdeksäsluokkalaisia, jotka myös saavat tämän lehden luettavakseen. On ehkä helpompi tehdä päätöksiä tulevaisuuden suhteen, jos on saanut oppilaitosvaihtoehdoista mahdollisimman monipuolista tietoa.

Tervetuloa Laitilan lukion arkeen - hyviä lukuhetkiä!


Erityiskiitos avusta tämän lehden tekemisessä kuuluu äidinkielenopettaja Noora Vepsäläiselle ja hänen viestinnänkurssilaisilleen, jotka erikoisviikolla kirjoittivat ja kuvittivat monet jutuista, jotka nyt ovat luettavissa tässä syksyn lehdessä. Kiitos myös kaikille muille lehdenteossa avustaneille!

Toimituksen puolesta,
Johanna A.

Arkistojen aarteita...

Syksyn uuden lehden alta siivoskelin muistitikulta kevään lehden juttuja tänne verkkoonkin - oli ilmeisiä kevätkiireitä toukokuussa, kun jäivät silloin roikkumaan.

Parin viikon päästä onkin vuorossa sitten syksyn lehden paperiversio. Sitä odotellessa, sateen ropistessa ikkunoihin, on hyvä puurtaa perusarkea. Syksyn numerossa tutustumme Laitilan lukion syyslukukauden arkeen ja sen eri tapahtumiin. Luvassa on juttuja niin orjapäivästä, erikoisviikosta kuin retkipäivästäkin.

Toimituksen puolesta,
Johanna A.