Voisiko yläastelainen koulupäiväänsä enää paremmin aloittaa, kun aamulla oppilaitokseen saapuessaan kohtaa äkäisiä ilmeitä, uneliaita haukotuksia tai välinpitämättömiä katseita? Suomi on jo pitkään ollut peränpitäjä WHO:n kansainvälisissä kouluviihtyvyystutkimuksissa. Miksi emme viihdy opinahjoissamme?
Nuorten huonoa viihtyvyyttä todistaa jälleen muun muassa Ylen nettisivuilla 17.8.2009 julkaistu uutinen Suomalaisten kouluviihtyvyys heikko. Kirjoituksessa todetaan koulukokemusten olevan mieluisia valtaosalla oppilaista, mutta silti joka kolmas suhtautuu kielteisesti kouluun. Voin hyvin uskoa sen.
Huonoa viihtyvyyttä selitetään usein surkeilla opettajilla sekä oppilaisiin kohdistuvilla liikavaatimuksilla. Itse yläasteen kokeneena tiedän molempien edellä mainittujen syiden olevan vain huonoja selityksiä. Huonon viihtyvyyden syy löytyy usein oppilaasta itsestään! On totta, että esimerkiksi huonot arkirutiinitottumukset ja kaverit asenteineen vaikuttavat koulujaksamiseen. Koulukiusaaminen taas on ihan eri, vakava lukunsa. Lisäksi luokkien huonolla ergonomialla on oma vaikutuksensa kouluviihtyvyyteen: tuskin ketään enää hymyilyttää, kun on istunut viikon selkä vääränä oman pienen pulpettinsa takana. Huonosta viihtyvyydestä kertovat myös nuorten masentuneisuuden ja psyykenlääkkeiden käytön jatkuva lisääntyminen.
Uskon kuitenkin vahvasti siihen, että jos kouluja halutaan muokata viihtyisämmiksi, on lähdettävä liikkeelle yksilöstä itsestään. Ulkoiset ympäristötekijät tulevat sen jälkeen.
Yksilön keskeistä asemaa yhtenä kouluviihtyvyyden osatekijänä kuvastavat hyvin älykkyys- ja viihtyvyystestien väliset erot. Samalla kun uutiset kertovat huonosta viihtyvyydestä, komeilee Suomi Pisa-älykkyystestien kärjessä. Viimeksi vuonna 2006 OECD:n järjestämissä osaamisvertailutesteissä Suomen 15-vuotiaat nuoret sijoittuivat kokonaispisteillään ensimmäisiksi 56 muun testimaan oppilaiden joukosta. Huonoa kouluviihtyvyyttä käsitelleessä uutisessa mainitun Ilona Haapasalon väitöskirjatutkimuksen mukaan myönteiset koulukokemukset ovat yhteydessä koulumenestykseen. Jos asia olisi täsmälleen näin, eikö Suomen pitäisi olla Pisa-testien häntäpäässä? Eikö joka kolmannen oppilaan huonon viihtyvyyden pitäisi näkyä jo älykkyystutkimuksissakin?
Itse en näe Pisa-tutkimusten tuloksissa ja suomalaisten alhaisessa kouluviihtyvyydessä mitään ristiriitaa, päinvastoin. Erot kertovat pikemmin kaiken olevan kunnossa: kehno viihtyvyys onkin kehnoa suhtautumista opiskeluun. Tutkimukset osoittavat, että kouluun on ennen kaikkea tultu oppimaan, ei viihtymään.
Ratkaisu ilmapiirin parantamiseksi löytyy siis yksilöstä itsestään. Oppilaitos on ikään kuin valmiiksi annettu kehys, johon oppilas maalaa taideteoksensa. Yksilön asennoituminen määrää sen, millainen kuvasta muodostuu. Opiskelijan motivaatioon eli inspiraatioon voivat muut yrittää vaikuttaa, mutta useimmin ideat kumpuavat taiteilijasta itsestään. Aina innostus ei ole tullakseen, vaan kun halu luomiseen ja oppimiseen lähtee ihmisestä itsestään, ovat tulokset hedelmällisiä sekä pitkäkestoisia.
Miten sitten voi parantaa omaa oppimismotivaatiotaan? Ei ole olemassa kaikille sopivaa yleisratkaisua. Jokainen ihminen on omanlaisensa, myös oppijana. Usein motivaatiotaan voi tosin lisätä asettamalla selkeitä päämääriä, joita kohti pyrkii. Opiskelussa asenne ratkaisee!
Ollessani itse lukiolainen en ole enää havainnut merkkejä huonosta viihtyvyydestä. Tämä selittynee juuri sillä, että lähes kaikilla lukiolaisilla on tiedossaan päämäärä, jota kohti he pyrkivät. Useimmat tiedostavat ne syyt, joita varten he ovat tulleet lukioon opiskelemaan. Yläaste puolestaan on eräänlaista soidinmenoa, jonka aikana nuoret valitsevat mieluisimman opiskelupaikkansa ja –tavoitteensa. Kaikki yhdeksäsluokkalaiset eivät löydä itseään kiinnostavaa jatkopaikkaa vaivattomasti.
Yläastelaisen motivoituminen ei ole yhtä helppoa kuin lukiolaisen. Lukiolaista motivoivat eteenpäin hänen omat tavoitteensa, kun taas yläkoululaiselta sisäistä motivaatiota ei välttämättä löydy. Tällöin oppilasta on kannustettava ulkoisen motivaation avulla.
Innostuneen nuoren pärjätessä koulussa mahdollinen ahdistuneisuuskin vähenisi koulukiinnostuksen ja hyvän mielen myötä. Nuorten kiinnostusta opiskeluun voitaisiin parantaa lisäämällä taideaineita, jotka koetaan usein lukuaineita miellyttävämmiksi. Kun koululainen kokisi oppimisen iloa jossakin taideaineessa, saattaisi sama innostus motivoida lukuaineiden opiskeluakin. Muita yläastelaisten huonoa viihtyvyyttä ehkäiseviä keinoja olisivat opinto-ohjauksen sekä ennaltaehkäisevän terveydenhuollon lisääminen opetussuunnitelmaan. Näin oppilaat saisivat enemmän tietoa tulevaisuuden mahdollisuuksistaan. Samalla epävarmuuden tunne vähenisi.
Huonossa kouluviihtyvyydessä on pitkälti kyse opiskelun ja sen eteen tehtävän työn karsastuksesta. Koulussa kuuluu maistua työnmaku: rakennetaanhan siellä juuri meidän tulevaisuuttamme. Jos oppilaalla jo aamulla kouluun tullessaan on aurinkoinen mieli ja oikea asenne oppimiseen, eivät toisten äkäisimmätkään katseet vaikuta häneen. Tällöin nuori on valmis oman taideteoksensa maalaamiseen, mihin kotimaiset oppilaitoksemme tarjoavat hyvät puitteet.
Suomalainen koulujärjestelmä ilmapiireineen on tutkitusti sopiva tällaisenaan. Olkoot opinahjomme siis vastaavaisuudessakin sellaisia, kuin ne nyt ovat: ahdistavia kouluja!
Teksti: Jarmo U.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti